Harjunkierros ja Joutsniemi, Leivonmäen kansallispuisto

4,5 kilometrin pituinen Harjunkierros on Leivonmäen kansallispuiston Selänpohjan pysäköintialueelta lähtevistä reiteistä lyhyin. Yhdistimme siihen käynnin Joutsniemessä, jolloin kokonaispituudeksi retkellemme tuli noin 8,4 km.

Tullessamme pysäköintialueelle aamupäivällä puoli yhdentoista jälkeen, siellä oli jo runsaasti autoja. Aurinkoinen ja melko lämmin sää oli saanut ihmiset liikkeelle. Moni paikalla olijoista näytti kuitenkin lähtevän suorinta reittiä laavuille, eikä reittejä kiertämään. Saimme siis kulkea melko rauhassa vastakkaiseen suuntaan. Reitit lähtevät samasta kohdasta ja ne on merkitty eri väreillä. Harjunkierroksen väri on punainen.

Harjunkierros erkanee muista reiteistä pian autotien ylityksen jälkeen. Viimeisetkin perässämme tulijat jatkoivat risteyksestä eri suuntaan, joten pysäköintialueen ruuhkasta huolimatta metsässä oli hyvin hiljaista ja rauhallista.

Harjunkierroksen maisemat ovat enimmäkseen valoisia ja kumpuilevia. Mäntyjä kasvaa harvakseltaan, joten metsässä näkee pitkälle.

Välillä kuljetaan korkealla kapean harjun päällä ja sitten laskeudutaan taas alas. Tässä kuvassa vasemmalla puolella puiden väleistä pilkistelee Iso Pirttilampi.

Kierroksella nähdään useampikin lampi. Tässä niistä yksi, jolle ei löytynyt kartasta nimeä.

Erijärvien välistä mennään pitkoksia pitkin.

Nämä kaksi pientä järveä ovat varmaankin olleet aikoinaan yhtenäinen vesialue. Nyt niiden välissä on märkää ruohikkoa.

Pitkospuiden puolivälissä on tällainen leveämpi paikka, jossa voi ihailla luontoa muiden kulkijoiden ohitusta häiritsemättä.

Pian saavuimme polkujen risteykseen, josta poikkesimme pois Harjunkierrokselta ja suuntasimme Joutsniemeen, joka on jatketta harjulle. Joutsniemi on enimmilläänkin vain 100 metriä leveä ja sen molemmin puolin voi ihailla järvimaisemaa.

Joutsniemen laavu näytti olevan ahkerassa käytössä. Itse emme siellä käyneet ollenkaan, vaan jatkoimme kulkua harjun päällä.

Maisema on parhaimmillaan vasta laavun jälkeisellä osuudella, jossa harju kapenee, joten retkeä ei kannata rajoittaa laavulla käyntiin.

Joutsniemen kärjestä on vastarannalle matkaa vain noin 160 metriä. Niemen rannoilla on useita neliön muotoisia kiviröykkiöitä. Ne eivät ole tulentekopaikkoja, vaikka joku onneton on jäljistä päätellen niin kuvitellutkin. Röykkiöt ovat ilmeisesti vanhoja vesijättömaiden rajamerkkejä. Tulenteko on sallittu koko kansallispuiston alueella ainoastaan virallisilla tulentekopaikoilla.

Tässä lähempi kuva yhdestä röykkiöstä. Nämä ovat siis historiallisia rakennelmia, eikä niitä pidä tärvellä nuotiota polttamalla. Samanlaisia röykkiöitä on myös Lintuniemessä.

Yhden tällaisen röykkiön läheisyydessä on komea hiekkaranta. Tästä voisi varmaankin mukavasti pulahtaa Rutajärven vilvoittaviin vesiin.

Rutajärvi on kaunis katsella varsinkin näin aurinkoisena ja melko tyynenä päivänä.

Joutsniemestä palattuamme jatkoimme Harjunkierroksen loppuun. Matkan varrella olleet laavut olivat tupaten täynnä, joten luovuimme suosiolla alkuperäisestä makkaranpaistosuunnitelmastamme ja söimme eväsleivät ja joimme termoskahvit tämän pienen poukaman rannalla olevan pöydän ääressä.

Aina kannattaa olla varasuunnitelma tulipaikkojen suhteen, varsinkin suosituilla retkeilypaikoilla. Retkikeitin on hyvä olla mukana, jos lämmintä ruokaa haluaa saada varmasti.

Reitin loppupuolellakin oli vielä kauniita järvimaisemia.

Koskikaran kierros, Leivonmäen kansallispuisto

Rutajärvestä Päijänteen Rutalahteen laskeva Rutajoki kulkee pääosin yksityismaiden kautta, mutta osa siitä kuuluu Leivonmäen kansallispuistoon. Yksityismaistakin suuri osa on suojeltu. Rutajoen kuohuvia koskia pääsee ihailemaan 3,5 kilometrin pituisella Koskikaran kierroksella.

Reitti lähtee Rutalahden kylältä Koskikaran entisen koulun kohdalta Koskelantien vastakkaiselta puolelta. Koulun pihalla ei ole pysäköintikieltoa, joten pysäköimme automme sinne. Heti reitin alussa laskeudutaan kauniiseen laaksoon puuportaita pitkin. Laaksossa virtaa pieni puro, jonka yli menee silta.

Pienen kävelyn jälkeen vastaan tulee ensimmäinen koski. Eikä ihan mikä tahansa koski olekaan. Vesi virtaa joessa olevan saaren molemmin puolin kohisten ja pauhaten ja näyttää niin komealta, että enpä ole vastaavaa vaikuttuneisuuden tunnetta kokenut pitkään aikaan. Koski ei ole leveä, eikä vesimääräkään ole mitenkään valtava, mutta se on todella kaunis. Valokuvissahan se ei tietenkään näytä miltään, mutta tässä kuitenkin panoraama, jossa näkyy miten vesi virtaa saaren molemmin puolin.

Tässä saaren oikean puolen komea koski.

Ja tässä vasen puoli.

Hieman ylempänä kosken yli on kaatunut puita.

Koski ylitetään kahden sillan avulla. Tässäkin kohdassa on pieni saari, jonka kautta reitti kulkee.

Näkymä sillalta alajuoksun puolelle.

Ja sitten vastakkaiseen suuntaan.

Sitten mennäänkin metsään. Reitti kulkee jonkin matkaa jykevässä kuusikossa, kunnes palaa jälleen joen luokse.

Reitti kulkee vähän matkaa läheiselle kiinteistölle johtavaa tietä pitkin. Joki ylitetään leveän sillan kautta. Tässä näkymiä sillalta.

Kuvan oikealla puolella on yksityisaluetta.

Tieltä reitti jatkuu metsittyneelle suolle, joka on joskus ojitettu. Suo-ojien yli on rakennettu pieniä siltoja.

Polku seurailee jokea, joka virtaa tällä kohdalla hyvin rauhallisen näköisesti.

Matkan varrella on monia kauniita paikkoja, kuten tämä leveä joenmutka, jonka rannalle on rakennettu pieni taukopaikka pöytineen ja penkkeineen.

Joki virtaa tässä sen verran verkkaisesti, että tällaista viherkasvustoakin on päässyt kehittymään.

Välillä vesi virtaa taas voimakkaammin. Olisikohan tässä jo Porraskoskea.

Porraskosken alkupäässä on jälleen silta. Sen kautta pääsisi Soimalammelle ja Selänpohjaan. Koskikaran kierros jatkuu kuitenkin tämän sillan ohi.

Sillan jälkeen polku kulkee vielä vähän matkaa joen rannassa. Sitten se kurvaa jyrkästi joesta poispäin ja nousee pienen mäen yli.

Valoisan männikön jälkeen palataan vähän synkähkön kuusikon kautta takaisin ojitetulle suolle. Suolla reitti yhtyy samaan polkuun, josta reitille tultiin, eikä risteyksessä ole opastusta reitin alkuun, joten siinä voi vahingossa lähteä kiertämään samaa lenkkiä uudestaan. Onneksi huomasimme sen aika pian uusintakierroksen alussa.

Äänemäen näkötorni

Äänekosken Äänemäen huipulle on rakennettu muutama vuosi sitten puinen näkötorni. Tornin viereen pääsee autolla ajamalla ensin Kovalantietä ja sieltä edelleen Äänemäen huipulle johtavaa tietä.

  

Näkötorniin johtaa pitkä luiska, jota pitkin tornin alemmalle tasanteelle on mahdollista nousta pyörätuolillakin. Ylemmälle tasolle kiivetään portaita pitkin.

Alemmalta tasoltakin näkyy jo mukavasti maisemaa. Lyhyt nousu ylemmälle tasolle kannattaa kuitenkin tehdä, sillä maisema avartuu lisää.

 

Parhaiten tornista näkee pohjoiseen ja itään. Ala-Keiteleen Ääneselkä avautuu silmien eteen komeasti.

 

Tornissa ollessamme useampikin sadekuuro näkyi liikkuvan kauempana, mutta aivan kohdalle sellaista ei osunut.

Vastakkaisessa suunnassa näkymä ei ole niin avara.

Portaat ovat lyhyet, mutta jyrkät. Alastulo onnistuu kuitenkin vielä etuperin.

Kuhasenmäen näkötorni

Kuhasenmäki on 196 metrin korkuinen mäki Joutsan Leivonmäellä. Mäen päälle on rakennettu 15 metrin korkuinen näkötorni. Se on aivan kirkonkylän tuntumassa, Kuhasenmäentieltä kääntyvän jyrkästi Kuhasenmäen huipulle nousevan tienpätkän päässä.

Torniin kiivetään likimain yhtä jyrkkiä portaita pitkin kuin Tammimäen tornissa, jossa kävimme ennen tänne tuloa. Tornin kuvastakin näkyy, miten portaat jyrkkenevät kerroksia ylöspäin mentäessä.

Avarimmat ja komeimmat maisemat näkyivät tornista lännen suuntaan. Harmi vain, että olimme tornissa juuri auringon paistaessa sieltä suunnasta.

Rutajärvi näkyy komeasti torniin. Yritin tehdä siitä jonkinlaista panoraamakuvaa, mutta eipä siitä oikein kaunista tullut tässä valaistuksessa.

Etelän suuntaan ei ole niin hyvää näkyvyyttä. Nelostie erottuu kuitenkin selvästi.

Pienellä zoomauksella näkyy vähän paremmin.

Aivan näkötornin vieressä on kännykkämasto. Jos katsot tornin ylätasolle nousevien portaiden yläpään vierestä kännykkämaston vasemmalle puolelle, niin voit erottaa kaukaisuudessa 6 tuulivoimalaa. Ne kuuluvat Latamäen tuulivoimalapuistoon, joka on Luhangassa noin 28 kilometrin päässä.

Otetaanpas vielä suurennos kuvasta, jos et usko.

Pohjoisessa näkyy oikeastaan vain lähellä olevia puita.

Idässä voi ihastella omaa varjoaan, jos aurinko sattuu paistamaan samasta suunnasta kuin meidän vierailumme aikana.