torstai 19. heinäkuuta 2018

Taivaskeronkierros, Pallastunturi

Kesällä 2015 suunnittelin kiipeämistä Taivaskerolle, joka on Pallastunturin korkein huippu. Samalla se on Suomen korkein käsivarren ulkopuolinen paikka. Kelit eivät kuitenkaan tuolla reissulla oikein suosineet ja Taivaskero jäi huiputtamatta. Uusi mahdollisuus olisi ollut kesällä 2017, mutta silloinkin sää sotki suunnitelmat. Pilvessä toikkairoiminen tunturilla ei oikein houkutellut. Tällä kertaa sää oli kuitenkin mitä parhain, joskin aluksi pelkäsin, että lämpötila on jopa liian korkea. Tuuliolosuhteet olivat kuitenkin sellaiset, että helteinen ilma ei tuntunut liian kuumalta.


Pysäköimme auton Hotelli Pallaksen pihaan ja lähdimme kävelemään polkua, joka lähtee hotellin ja parkkipaikan kulmalta. Valitsimme opasteiden mukaan Taivaskeronkierroksen, joka on 9 kilometrin pituinen lenkki.

Reitti kulkee aluksi Pyhäkeron rinteessä Hetta-Pallas-reittiä nelisen kilometriä ja kääntyy Taivaskeronsatulasta kohti Taivaskeron huippua. Huipulle on matkaa risteyksestä noin kilometri. Huipun jälkeen laskeudutaan Liisansatulaan, josta noustaan lähelle Laukukeron huippua menemättä kuitenkaan aivan ylös asti. Hotellille palataan laskettelurinteen hissilinjaa pitkin.

Nousu Taivaskerolle tätä reittiä pitkin tuntui melkeinpä löysältä. Odotin jotain vastaavaa rääkkiä kuin Keimiötunturille noustessa 2015, mutta tämähän oli lopulta ihan helppoa. Jos reitin erehtyisi kiertämään toisin päin, niin kokemus saattaisi olla aivan erilainen, mutta tällä tavalla reitti oli loistava. Voimia jäi huipun saavuttamisen jälkeen vielä reilusti loppulenkille

Taivaskeron 809 metriin kohoavalla huipulla sytytettiin 6.7.1952 Helsingin olympiatuli. Tästä tapahtumasta on muistona kivinen laatta.

Maisemat ovat huikeat Taivaskeron päältä ja koko reitin ajan silmät ja sielu lepäävät.


tiistai 17. heinäkuuta 2018

Blåvatnet

Huristelimme Leviltä Kilpisjärvelle hakemaan varaamamme huoneen avaimen Retkeilykeskuksen vastaanotosta. Jätimme yöpymiskamppeemme huoneeseen ja lähdimme sen jälkeen ajamaan Norjan puolelle kohteenamme Lyngenin niemimaalla sijaitseva Blåvatnet, ihmeellinen sininen järvi, josta kuulin ensimmäisen kerran vasta edellisellä viikolla ja innostuin siitä kovasti netistä löytyneiden kuvien ja tarinoiden perusteella. Olimme muutenkin aikeissa tehdä pikaisen reissun Norjan puolelle, mutta tarkempaa suunnitelmaa meillä ei ennen viime viikkoa ollut.



Ajomatkaa Kilpisjärveltä Blåvatnetille menevän polun lähtöpaikalle kertyi noin 150 km. Ajallisesti yli 2 tuntia. Siihen mahtui mm. kaunista vuonomaisemaa, vesiputouksia, jokia, lampaita, idyllisiä norjalaiskyliä ja hieman ahdistava yli kolmen kilometrin pituinen maantietunneli.

Blåvatnetin polku lähtee parkkipaikalta, joka on tien Fv312 varrella Sørlenangsbotnin perukoilla. Parkkipaikan ympäristö on tasaista telttailuun sopivaa maastoa, minkä olikin moni telttailija huomannut. Alueella on myös nuotiopaikkoja, pöytiä ja penkkejä sekä kemiallinen vessa. Kelpaa siis matkalaisen leiriytyä, mutta meidän osaltamme majoitus odotti Kilpisjärvellä.

Löydettyämme autolle sopivan pysäköintikolon, heitimme reput selkään ja lähdimme kävelemään Blåvatnetin suuntaan. Parkkipaikalla ei vielä näkynyt opasteita, mutta käveltyämme muutaman askeleen tieltä poispäin, vastaan tuli kyltti, joka vahvisti meidän olevan oikeilla jäljillä. Alkumatkasta reitti kulki helposti seurattavaa polkua pitkin, mutta melko pian maasto muuttui kivikoksi, jossa polusta ei enää ollut tietoakaan. Reitillä oli kuitenkin suhteellisen helppoa pysyä, sillä se oli merkitty maastoon yläosastaan punaiseksi maalatuilla kivillä. Blåvatnetin takana vuoren päällä oleva jäätikkö näkyi myös lähes koko matkan ajan näyttäen oikeaa suuntaa.

Reitille sattui muutama puron ylitys, joista yksi edellytti vedenpitävien kenkien puuttuessa hieman heikkokuntoisen sillan käyttöä ja muut kivillä hyppimistä. Kuivin jaloin kuitenkin selvisimme.

Kivikossa käveleminen lenkkikengillä alkoi tuntua jo parin kilometrin jälkeen jaloissa. Kannattaa siis käyttää jäykempipohjaisia kenkiä, jos tälle reitille lähtee. Sinänsä maasto on tasaista ja helppoa kulkea aivan loppuvaiheen louhikkoa lukuunottamatta.



Ennen sinistä järveä oli ylitettävä vähän järeämmistä kivistä koostunut esterata, mutta ei sekään mahdottomia ponnisteluja vaatinut. Piti vain olla tarkkana mihin astui.

Kivenjärkäleiden takaa paljastui kaunis sininen järvi, jonka näkeminen oli kyllä vaivan arvoinen. Taustamaisemana kohosi komea vuori ja sen huippujen välissä nökötti valtava jäämassa, joka ei kesän aikana ehdi sulaa. Se on siis käytännössä ikijäässä. Blåvatnetin vesi on pääasiassa peräisin tuon jäätikön sulamisvesistä.


Aikamme oli rajallinen, joten emme ryhtyneet uimasille, vaikka hieman mieli tekikin hikisen kävelymatkan jälkeen. Kädellä kokeillen vesi vaikutti sellaiselta, että pulahtaminen ei olisi aiheuttanut hypotermiaa. Ehdimme sentään syömään eväät ja ihailimme maisemia jonkin aikaa. Sitten olikin lähdettävä takaisin, jotta ehtisimme nukkua Kilpisjärvellä vielä kunnon yöunet.



Paluumatkalla reitin seuraaminen oli vähän hankalampaa, sillä punaisia merkkejä ei meinannut erottaa auringon paistaessa niiden takaa. Löysimme kuitenkin takaisin autolle ja lähdimme pikaisen vesitankkauksen jälkeen ajamaan kohti Kilpisjärveä.


maanantai 16. heinäkuuta 2018

Särkitunturi

Kävimme Särkitunturilla ensimmäisen kerran 8.7.2015. Silloin keli oli sateen jälkeen utuinen ja sumuinen, eikä maisemista päässyt kunnolla nauttimaan. Päätimme siis uusia retkemme nyt, kun olimme muutenkin lähiseudulla (Levillä) ja sää oli erinomainen.



Ajoimme Leviltä Särkitunturin parkkipaikalle ja kävelimme polkua pitkin Särkitunturille, jossa vietimme helteistä kesäpäivää upeissa maisemissa.

Särkitunturille menevä polku oli leveämpi ja tasaisempi kuin muistinkaan. Särkitunturi lieneekin yksi helpoimmin jalkaisin saavutettavissa olevista tuntureista.

Suunnilleen polun puolivälissä on komea kota, jonka viereisessä varastossa oli runsaasti polttopuita. Kodan luona on myös wc ja lähistöllä lampi, jossa voi vaikka pulahtaa.

Lämpötila oli tunturille noustessamme yli 25 astetta ja tuuli oli lähes tyyntynyt, joten hikihän siinä tuli. Nousu on kuitenkin enimmäkseen melko loivaa, eikä fyysisesti erityisen rasittavaa.

Edellisellä kerralla tunturin laelta avautuva maisema jäi enimmäkseen sumun peittoon, mutta tällä kertaa Särkitunturi tarjosi parastaan. Ympäristön lukuisat tunturit ja järvet näkyivät kirkkaasti ja Särkitunturin päällä olevat lammet peilasivat maisemaa upeasti.


lauantai 16. kesäkuuta 2018

Ilmavoimat 100 vuotta -juhlalentonäytös

Suomen Ilmailuliitto järjesti Ilmavoimat 100 vuotta -juhlalentonäytöksen Keski-Suomen Ilmailijoiden ja ilmavoimien kanssa 16.–17. kesäkuuta Jyväskylän lentoasemalla Tikkakoskella. Seurasimme näytöstä lauantaina 16.6.



Lähdimme kotoa Metsolahdesta liikkeelle ehkä noin klo 11:30. Näytöksen virallinen ohjelma alkoi klo 12. Päätimme yrittää lähiparkkiin, mutta yrikseksi se jäi. Kuulin myöhemmin, että lähiparkki oli täyttynyt jo klo 10 aikoihin. Siispä oli mentävä etäparkkiin. Lentokentän läheisyydessä tie oli niin ruuhkainen, että kääntyminen jonosta pois olisi ollut hankalaa, joten suuntasimme Hirvaskankaalle, joka ei ollut etäparkkivaihtoehdoista lähimmäinen. Ilmeisesti kuitenkin bussikuljetus kulki sieltä vähiten ruuhkaista reittiä ja ajomatka Hirvaskankaalta kentälle sujui lopulta varsin nopeasti.

Pysäköintipaikan löytämiseen, lipun ostoon ja bussiin jonotukseen meni kuitenkin Hirvaskankaalla sen verran aikaa, että olimme lentokentällä vasta klo 14 aikoihin, eli pari tuntia sen jälkeen, kun olimme ensimmäisen kerran ohittaneet kiitoradan pään. Kentällä sai vielä jonkin aikaa jonotella lippujen ja reppujen tarkistusta. Ehdimme sentään paikalle ennen Teemanäytös osa 2:n alkua. Näkemättä jäi avajaisohjelma sekä Teemanäytös osa 1, jossa esiteltiin Ilmavoimien vanhinta kalustoa. Jo ennen avajaisia olisi ollut mahdollista seurata yleis- ja harrasteilmailuesityksiä, mutta ne jätimme tarkoituksella väliin, koska päivästä olisi muuten tullut turhan pitkä.



Maanäyttelyssä oli koneita joka lähtöön. Pääosassa olivat entiset ja nykyiset ilmavoimien lentokoneet, sekä mahdolliset uudet hävittäjät. Nähtävillä oli myös siviilipuolen lentolaitteita ja sekalaista puolustusvoimien kalustoa, mm. taistelunjohtokeskus, ohjuslavetti ja tutka.

Hawk Mk 66
F/A-18 Hornet

Fokker D.VII
Viima

Gloster Gauntlet
Saab 91D Safir

Fouga CM.170 Magister
Saab 35 Draken

Moottoroitu varjoliidin
Apollo Fox

Christen Eagle II ja Ultimate 10-300
Toinen Christen Eagle II

MB-2 Colibri
Puolustuvoimien kalustoa

Ohjelman puolesta näytös sujui pääosin mallikkaasti. Pari vanhempaa konetta oli jäänyt alkupuolen ohjelmasta pois, koska sivutuuli oli niille liian voimakas. Loppupäästä jäivät pois monien odottamat Gripenin ja Hornetin soolot, sekä päätösesitys, joka olisi ilmeisesti ollut Midnight Hawksien esitys. Yksi Midnight Hawksien koneista rikkoi renkaansa lentoonlähdössä ja joutui sen vuoksi tekemään hätälaskun. Hätälasku sujui onneksi ongelmitta.

Fougapari nousee
Fougat ilmassa ja seuraajansa maassa

Normaali reittiliikenne hoidettiin lentonäytöksen lomassa. Taustalla Airveteran Oy:n DC-3.




Midnight Hawksilla oli onneksi päätösohjelman lisäksi oma ohjelmanumeronsa, joka olikin näytöksen parasta antia. Mukaan tuli myös poikkeuksellisesti viides Hawk, joka esitti Midnight Hawks -ryhmän kanssa yhteisen esityksen ja vielä oman sooloesityksensä.









Ohjelmassa nähtiin Midnight Hawksin lisäksi mm. Draken, Vinka, erilaisia helikoptereita, Hawkin ja Hornetin suorituskykyvertailu, sekä osa ilmavoimien tulevista hävittäjäehdokkaista.

Vinka taiteilee
AW 119 Ke Koala ja 1000 litran sammutuspussi

NH90 esittelee vastatoimia
Tämä kopteri taisi hoitaa ylesölennätystä

Hornet ja Hawk kilpasilla
Alakynteen jäänyt Hornet heitti hätäpäissään muutaman soihdun

Järjestelyjen osalta lentonäytös ei ollut paras mahdollinen. Suuri kävijämäärä tuntui yllättäneen järjestäjät täysin, vaikka se vastasi kutakuinkin etukäteen annettua arviota. Vesipiste ja ravintolapalvelut (muutama pieni kioski) ruuhkautuivat pahasti ja osa näytöksestä meni ohi niihin jonottaessa. Ennakkomainonta antoi ymmärtää, että palveluissa olisi varauduttu suureen kävijämäärään ja siksi otimme evääksemme mukaan vain pienet vesipullot. Huonosti oli järjestetty myös opastus, sillä esimerkiksi sisääntuloportilla ei ollut osoitettu selkeästi minkä linjan kautta menevät ennakkolipun ostaneet ja miltä linjalta voi ostaa lipun. Moni olikin jonottanut ensin väärässä jonossa ja komennettu sitten oikean jonon perälle. Sama tilanne oli bussikuljetusten lähtöpaikalla. Eri etäparkkiin menevien bussien pienet opastekyltit olivat vain lähtöpaikalla ja jonojen pidentyessä oli hankalaa tietää mihin jonoon pitäisi asettua.

Lentonäytös jätti järjestelyjen pettämisen vuoksi vähän ristiriitaiset tunteet, mutta esitykset olivat kyllä hienoja.

Näytöksen ensimmäisestä päivästä on ainakin vielä tätä kirjoittaessa katsottavissa tallenne Yle Areenalla: https://areena.yle.fi/1-50003500.

Taivaskeronkierros, Pallastunturi

Kesällä 2015 suunnittelin kiipeämistä Taivaskerolle, joka on Pallastunturin korkein huippu. Samalla se on Suomen korkein käsivarren ulkopuol...

Hae tästä blogista