Marjaniemen majakka

Yövyimme Hailuodon Marjaniemessä sijaitsevassa Luotsihotellissa, joka on entinen luotsiasema. Hotellin vieressä kohoaa Marjaniemen majakka, johon kävimme tutustumassa lähemmin.

Majakan sisätiloihin pääsee tutustumaan tänä kesänä joka päivä klo 12-14.

Tiilestä muurattu, valkoiseksi rapattu, kauniin solakka majakka ei näytä vierestä katsottuna erityisen tilavalta, eikä se sitä ollut sisältäkään. Ylös johtava keskitolppaa kiertävä 110 askelmainen portaikko on niin kapea, että vastaantulijan ohittaminen olisi vaikeaa. Majakkaan noustaankin pieni ryhmä kerrallaan.

Majakassa käynti maksaa aikuiselta 5 euroa ja sisältää opastuksen.

Olimme majakan edustalla odottelemassa malttamattomina jo hieman ennen klo 12 ja pääsimme sisälle ensimmäisinä.

Ovi on jo auki, kohta päästään sisälle.

Portaikko oli kapea, portaat nousivat jyrkästi ja askelmat lyhyitä.

Portaikon ikkunoista näkyi Marjaniemen hiekkadyynejä ja kauas merelle.

Valohuoneeseen johtavat metalliportaat.

Kierreportaat eivät jatkuneet aivan ylös asti, vaan päättyivät valohuoneen alapuolella olevalle tasanteelle, josta metalliset tikasmaiset portaat johtivat kapean aukon kautta valohuoneeseen.

Emmiskelin hetken menenkö kapeasta aukosta ison mahani kanssa ollenkaan, mutta paikalle tuli muitakin majakan katsojia ja opas patisteli kaikkia nousemaan ylös asti, jotta voisi pitää hintaan sisältyvän opastuksensa.

Siispä nousin reunoja hipoen ja kamerani linssinsuojuksen seinään naarmuttaen ylös.

Majakan valolaitteisto alapuolelta kuvattuna.

Portaikossa oli jo lämmintä, mutta valohuone se vasta lämmin paikka olikin. Vaikka aurinko paistoi valohuoneen ikkunoihin pilvien takaa, se sai aikaan varsin kasvihuonemaisen tunnelman. Helteisemmällä kelillä valohuoneessa saattaa olla jo tukalat oltavat. Onneksi opas avasi pienen luukun, mikä sai majakkaan virtaamaan raitista ilmaa.

Ylhäältä avautui komeat maisemat merelle ja Marjaniemeen. Kuvassa näkyy vanhaa kalastajakylää, jonka mökkejä lomailijat voivat nykyään vuokrata.

Majakan ikkunoiden eteen on laitettu kalterit, jotta linnut huomaisivat ne paremmin. Ennen kaltereiden laittamista lintuja törmäsi kuulemma runsaasti ikkunoihin ja niitä löytyi jatkuvasti majakan juurelta.

Valolaitteiston linssi on varsin erikoisen näköinen hökötys. Se koostuu useista lasiosista, jotka ovat metallikehikossa kiinni. Linssiviritelmän keskellä on 1000 watin lamppu.

Marjaniemen majakka on 25 metriä korkea ja merenpinnan tasosta 30,2 metriä. Majakka on rakennettu kesällä 1871 ja sen valo sytytettiin ensimmäisen kerran samana vuonna 3. syyskuuta. Ensimmäinen majakan polttimo toimi naurisöljyllä. Kesällä 1908 se korvattiin kaasuöljypolttimolla. Vuonna 1950 majakkaan tuli asetyleenikaasuvalo ja 1962 se sähköistettiin. Majakan nykyinen valoteho on 1,36 miljoonaa kandelaa.

Vuoteen 1962 asti Marjaniemessä työskenteli majakkamestari ja kaksi majakanvartijaa. Nykyisin majakka toimii täysin automaattisesti. Asetyleenipolttimon aikaankin se oli jo lähes huoltovapaa.

Höyryjunan kyydissä

Höyryveturien aikakausi vakituisessa junaliikenteessä päättyi Suomessa vuonna 1975. Synnyin itse samana vuonna, joten en päässyt kokemaan lapsuudessani höyryjunalla matkustamista. Onneksi Haapamäen Museoveturiyhdistys pitää ajokunnossa muutamaa höyryveturia ja vanhoja junanvaunuja, joten höyryjunan kyytiin on mahdollista päästä vielä tänäkin päivänä.

Tänään 11.6.2016 Haapamäen Museoveturiyhdistys järjesti kaksi edestakaista matkaa Jyväskylästä Lievestuoreelle. Veturina toimi Tk3 1136 "Pikku-Jumbo".

Saapuessamme Jyväskylän matkakeskukselle juna odotti jo kyytiin tulijoita.

Veturina toiminut Tk3 1136 on alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan tavarajunaveturi. Se on valmistunut vuonna 1947 Tampellan tehtaalla. Se on 16,3 metriä pitkä ja painaa 78 tonnia. "Pikku-Jumbon" huippunopeus on 60 km/h.

Tk3-veturityyppi on valmistusmäärältään Suomen suurin höyryveturisarja. Sitä valmistettiin 161 kappaletta vuosien 1927 ja 1953 välisenä aikana.

Päästyämme junaan sisälle olin hieman yllättynyt. Vanha puurunkoinen vaunu näytti sisäpuolelta yllättävän modernilta. Aika mukavasti junassa on matkustettu tämänkin vaunun ollessa aktiivikäytössä

Penkit tuntuivat miellyttävän pehmeiltä. Päällyste lienee kerniä, eli muovilla päällystettyä puuvillakangasta. Vaunussa oli sähkövalaistus ja 2 WC:tä.

Matkalippujen oston jälkeen saimme konduktööriltä vihjeen, että seuraavassa vaunussa olisi matkamuistoja myytävänä. Niinpä lähdimme katsomaan miltä siellä näyttää ja mitä siellä on tarjolla.

Toisen vaunun päässä oli junasta putoamista estämässä ainoastaan kaide. Tarvittaisiin kuitenkin jo jonkin asteista tahallisuutta, että tästä pääsisi tipahtamaan.

Seuraavan vaunun sisustus oli aivan toisenlainen kuin ensimmäisessä.

Koduktööreille tarkoitetussa tilassa oli myynnissä mm. juna-aiheista kirjallisuutta, postikortteja ja julisteita. Juliste "Pikku-Jumbosta" lähti mukaamme.

Palasimme alkuperäisille paikoillemme ja istuimme siinä Lievestuoreelle asti. Matkan varrella pääsimme kokemaan Pönttövuoren uudemman tunnelin. Vanhassa käytöstä poistetussa tunnelissa kävimme seikkailemassa jalkaisin pari vuotta sitten.

Lievestuoreen asemarakennus on ollut poissa matkustajakäytöstä jo pitkään. Lipunmyynti asemalla lopetettiin vuonna 2000 ja 11.8.2014 lähtien junat eivät ole enää lainkaan pysähtyneet asemalla vähäisten matkustajamäärien vuoksi. Viimeisinä vuosina Lievestuoreen asemaa käyttäneitä matkustajia oli noin 3 junaa kohti.

Lievestuoreella pääsimme seuraamaan veturin siirtoa junan toiseen päähän. Veturi irrotettiin vaunuista ja ajetiin eteenpäin vaihteen toiselle puolelle, josta se pakitti viereiselle raiteelle ja vaunujen ohi vaihtaakseen jälleen takaisin samalle raiteelle vaunujen kanssa.

Vaunuihin vaihdettiin uutta määräasemaa osoittava kyltti.

Veturia ei käännetty ympäri, vaan se tuli nyt Jyväskylän suunnasta keula edellä kohti vaunuja.

Veturi kiinnitettiin vaunuihin "väärinpäin".

Maallikon silmin katsottuna veturin ja vaunujen välinen kiinnitys ei näytä erityisen tukevalta, mutta hyvin se tuntui kestävän.

Ennen paluumatkalle lähtöä oli hyvin aikaa tutustua veturiin. Halukkaat pääsivät kurkistamaan sisälle.

Paluumatkalle lähdettiin tarkasti aikataulun mukaan.

Tällä kertaa istuimme tämän näköisessä vaunussa.

Matkan varrella oli kauniita maisemia. Junan kulkiessa enimmillään 60 km/h niitä ehti tavanomaista junareissua paremmin katsomaankin.

Juna eteni yhtä tasaisesti kuin nykyaikaiset junatkin. Vain ikkunan ohi ajoittan tuprahtava savupilvi ja höyrypillin vihellys muistuttivat minkälaisen laitteen perässä tässä roikutaan.

Höryjunan kyydissä olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta pian oltiin jo takaisin Jyväskylässä ja nostalgiamatkamme oli ohi.

Korpilahden Haukkavuori

Päätimme lähteä katsomaan minkälainen mäki on Haukkavuori Korpilahdella. Maastokarttaa tutkittuani valitsin kulkureitiksi Kiviönniementieltä lähtevän polun. Saattaa olla, että toinen reitti olisi ollut parempi, mutta tämäkin vei perille. Jonkin aikaa polun tapaista rämmittyämme tuli ryteikössä ensin vastaan varoitus jyrkänteestä ja sen jälkeen haalistunut suojelualueen kyltti.

Jyrkänteen lisäksi tällä reitillä kannattaa varoa kaatuneita puunrunkoja ja muita luonnon kehittelemiä ansoja polulla.

Kyltissä näyttäisi olevan teksti:

HAUKKAVUORI

AARNIALUE

ALKUPERÄISEN LUONNON SUOJELUALUE
SÄILYTETÄÄN LUONNONTILAISENA
TERVETULOA SIIVO KULKIJA

METSÄHALLITUS

Luonnontilaisuus tuli kyllä tällä polulla moneen kertaan huomattua. Puunrunkojen ja oksien lisäksi keskellä polkua kasvoi mm. pieniä kuusia.

Kyltin jälkeen polku lähti nousemaan jyrkkää kivikkoista rinnettä.

Polku jatkoi nousuaan ja kulki toisin paikoin hyvin lähellä jyrkänteen reunaa.

Pian alkoi hahmottua minkälaisesta paikasta on kyse.

 

Jyrkänteen alla on laajalla alueella niin hurjaa kivikkoa, että siellä ei kasva juuri mitään, joten jyrkänteen reunalta on melko esteettömät näkymät.

Varoituskyltti on tässä ihan aiheellinen. Reunalta on kymmenien metrien pudotus kivikkoon.

Pystysuora kallio olisi varmasti alhaalta päin katsottuna komea, mutta emme nyt käyneet sitä katsomassa. Ehkä joskus toisen kerran.

Punaisessa postilaatikossa oli vieraskirja, johon mekin raapustimme nimemme.

Luonnontilaisuudesta voisi ehkä sen verran tinkiä, että polku pidettäisiin kunnolla auki. Hankalasta polusta huolimatta Haukkavuori oli kuitenkin hieno kokemus.