Kotajärven polku, Pyhä-Häkin kansallispuisto

Ensimmäinen kokemukseni Pyhä-Häkin kansallispuistosta jäi aikoinaan hyvin lyhyeksi. Olin silloin vielä nuorukainen ja vanhempieni mukana tutustumassa puistoon. Pienen kävelyn jälkeen nilkkaani pisti ampiainen ja retki tyssäsi siihen. Ei tuosta hyökkäyksestä hetkellistä kipua ja komeaa paukamaa kummempaa oiretta tullut, mutta äitini huolestui ja oli sitä mieltä, että retkeä ei jatketa. Äitini huoli oli hyvin ymmärrettävä, sillä enoni oli saanut voimakkaan allergisen reaktion ampiaisten joukkohyökkäyksestä vähän aikaisemmin.

Tällä kerralla hyönteisten hyökkäyksiltä vältyttiin ja kiersin seuralaisteni kanssa onnistuneesti noin 6,5 kilometrin mittaisen Kotajärven polun. Kännykän mukaan ikimetsässä ja suolla tuli kaikkine sivujuonteineen poukkoiltua 7,7 kilometrin verran.

Pysäköimme auton kansallispuiston pysäköintialueelle Saarijärvi-Viitasaari tien varteen. Polut lähtevät pysäköintialueen vierestä. Lähtöpaikalla on hyvät reittiopasteet ja monenlaista informaatiota Pyhä-Häkistä ja sen historiasta. Paikalla on myös kaivo ja kuivakäymälä.

Tarkoituksemme oli ruokailla Kotajärven keittokatoksella, mutta nälkä ei vielä liiemmin kurninut, joten päätimme kiertää reitin myötäpäivään, jolloin Kotajärvelle tuli matkaa enemmän.

Heti alkumatkasta on paljon nähtävää talousmetsiin tottuneelle. Puusto on vanhaa ja keloja on paljon. Monissa puissa on vanhojen metsäpalojen jättämiä jälkiä. Naavaa on vähän joka puolella ja joissakin puissa kasvaa sieniä. Aluskasvillisuuskin näyttää jotenkin erilaiselta.

Maasto on kotimetsiäni tasaisempaa ja vähäkivisempää, mutta polun kohdalla on kuljettu niin paljon, että juurakot ja kivet ovat hyvin esillä. Kannattaa siis katsoa tarkkaan mihin astuu. Polulla saattaa tulla myös vastaan hyvinkin pientä kulkijaa.

Kotajärven reitillä on runsaasti suota. Koko kansallispuiston pinta-alastakin puolet on suota. Puiston suot edustavat useampaa erilaista suotyyppiä. Pitkospuut ovat pääosin hyvässä kunnossa.

Vajaan viiden kilometrin tamparoimisen jälkeen saavuimme Kotajärven keittokatokselle. Katoksen vieressä on myös nuotiopaikka penkkeineen ja päätimme jäädä siihen. Nälkä alkoikin jo olla voimakkaasti läsnä, joten eväsleivät ja nuotiolla paistetut makkarat tekivät hyvin kauppansa.

Loppumatka sujui vatsa sopivasti täytettynä mukavasti ja vauhdikkaasti melko tasaisessa maastossa.

Horinvuoren laavu

Aurinkoinen sää houkutteli lähtemään luontoon ja valitsimme kohteeksi lähiseudulla sijaitsevan Horinvuoren ja erityisesti siellä olevan laavun, joka oli aikaisemmin tullut netistä tulipaikkoja etsiessäni vastaan. Laavulle näytti olevan tietä pitkin matkaa kotoamme Metsolahdesta noin 7,5 km, joka on kaltaiselleni rähjälle hieman liikaa edestakaisin käveltynä. Ajoimme siis autolla lähemmäs. Markkina-Ahon risteyksessä oli sopiva levennys, johon jätimme auton. Matkaa laavulle oli kartalta mitattuna 2,5 km.

Noin 900 metrin kävelyn jälkeen vastaan tuli kevytrakenteinen pressukattoinen laavu, joka ei kuitenkaan ollut kohteemme. Tämä laavu sijaitsee Horinvuoren ja Ilvesvuoren väliin menevän tien risteyksessä.

Horinvuorelle nouseminen ei ollut tietä pitkin erityisen raskasta, mutta lämmin siinä kuitenkin tuli.

Tien loputtua aloimme etsiä laavua, jonka piti olla ennakkotiedon mukaan tien päästä hieman oikealle ja vähän matkaa rinnettä alas lähellä sähkölinjaa. Oletetulla paikalla seisoessani en nähnyt laavua. Olisi pitänyt mennä muutama metri oikealle, tai vähän alemmas, niin jo olisi näkynyt. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Laavun sijaan Google Mapsin osoittamasta paikasta löytyi kiiltävä kuoriainen.

Palasimme mäen päälle ja lähdimme kävelemään kohti Horinvuoren korkeinta paikkaa. Ajattelin kysyä neuvoa lähellä olleilta marjastajilta. Saimmekin lisää ohjeistusta ja myös vinkin maisemapaikasta hieman edempänä. Päätimme käydä katsomassa ensin maisemia ja sitten palaisimme etsimään laavun. Jatkoimme matkaa tien jatkeena olevaa metsäkoneen uraa pitkin.

Maisemapaikka löytyi ehkä noin 800 metriä käveltyämme. Jyrkän kivikon reunalta näkyi kauas. Utuisessa horisontissa erotimme Jyväskylän kukkuloita mastoineen ja ainakin Rauhalahden voimalaitoksen piipun olin tunnistavinani. Osa Palvajärvestä näkyi myös paikalle.

Palasimme takaisin laavua etsimään. Matkalla kohtasimme mm. kärpässienen ja paikallista taidetta.

Mentyäni vain hieman sivuun edellisen etsimisyrityksen etäisimmästä paikasta, näinkin jo laavun katon. Laavu on rinteessä olevan jyrkemmän kohdan alapuolella ja jää helposti yläpuolelta katsottuna katveeseen.

Horinvuoren laavu

Laavulla ei ollut valmiita polttopuita, mutta olin ottanut omia klapeja mukaan ja teimme tulet jonkin isomman kulkupelin vanteesta tehtyyn tulisijaan. Laavun viereen oli jätetty jokunen isompi pölli, mutta en huomannut minkäänlaista pilkontavälinettä. Oma kirves tai omat puut kannattaa siis ottaa mukaan, jos tänne hakkuuaukon laitaan haluaa tulla tulistelemaan.

Puut paloivat vauhdikkaasti ja pääsimme grillaamaan eväsmakkaroita nopeasti. Laavun varustukseen kuului ritilä, joka sopi passelisti tulisijan päälle. Kylläpä maistuikin makkara makoisalta luonnon keskellä sopivasti nälän ehdittyä jo kurnimaan.

Paluumatkalla pääsimme vielä näkemään mukavan avaria maisemia.

Nyrölän luontopolku

Käväisimme pitkästä aikaa Nyrölän luontopolulla. Polun suosio näyttää vain kasvaneen entisestään, sillä parkkipaikka oli jo tullessamme täynnä. Jätimme auton tien reunaan.

Polku näyttäisi olevan erityisesti lapsiperheiden suosiossa ja lyhyytensä ansiosta se sopiikin hyvin lapsille. Maasto on mäkistä, mutta ei erityisen vaikeakulkuista. Pitkokset ovat osittain heikossa kunnossa ja niillä kävellessä kannattaa katsoa tarkaan mihin kohtaan astuu.

Iso-Mustan saaressa oleva suuri kaksoislaavu oli kovassa käytössä, joten kävimme vain pikaisesti katsomassa sitä.

Evästelimme pienemmällä louelaavulla, jossa oli nyt kotakeittiö. Edellisellä käynnillämme viitisen vuotta sitten tällä pienemmällä laavulla ei ollut tulisijaa.

Reitin varustukseen on tullut lisäyksenä myös huussit molempien laavujen läheisyyteen.