Kattilapolku ja Paskolammin luontopolku, Häähninmäki

Päätimme lähteä aurinkoisena syyspäivänä pienelle retkelle Häähninmäen maastoon. Talvella kävin tutustumassa ensin yksin Häähninmäen näkötorniin ja myöhemmin kiersin avopuolisoni kanssa Paskolammin luontopolun pienten lisukkeiden kera. Tarkoitus oli käydä Häähninmäellä uudelleen jo kesällä, mutta se pääsi venähtämään syksyyn.

Häähnintuvan parkkipaikalta (Häähnintuvantie 160, Hankasalmi) lähtee kaksi polkua. Aikaisemmilla kerroilla kuljimme isoilla kylteillä opastettua polkua, joka menee hyvin suoraa reittiä Häähnintuvalle. Tuvalle on sen kautta matkaa 0,5 km. Toisen polun alku on joitakin kymmeniä metrejä aikaisemmin parkkipaikalle tultaessa. Sen kautta Häähnintuvalle on matkaa 1,2 km. Polku on nimetty Kattilapoluksi sen varrella olevan puuhun kiinni kasvaneen emalikattilan vuoksi.

Polku on hyvin helppokulkuinen. Sitä on tasoiteltu soralla ja joissakin paikoissa on käytetty puuhaketta.

Polulle nimen antanut punainen emalikattila tulee vastaan melko nopeasti. Alue on ollut 1960-luvulla laitumena hevosille ja hiehoille. Kattilaa on käytetty jauhojen ja kivennäisaineiden antoon eläimille.

Jonkin matkan päässä vastaan tulee risteys, jossa voi valita kiertääkö Ison Häähninjärven ympäri, vai kääntyykö Häähnintuvalle. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon. Tupa on Häähninmäen päällä, joten tiedossa on kohtalainen nousu. Ennen nousua polkua on tasoiteltu hakkeella ja se tuntuukin mukavan pehmeältä kävellä.

Polku kulkee mäen päällä läheltä Peikkolaa, johon tutustuin edellisillä Häähninmäen reissuilla.

Kun nyt kerran täällä oltiin, niin pitihän Häähninmäen näkötornissakin jälleen käydä. Maisema näytti komealta näin syksyiseen aikaankin.

Näkötornin lähellä oleva nuotiopaikka oli nytkin ahkerassa käytössä. Kuvan keskellä puun takana on vanha isonjaon aikainen rajamerkki. Nuotiorinki on sen vasemmalla puolella. Rajamerkistä oikealle yläviistoon häämöttää Peikkola.

Häähninmäen näkötorni on varmasti yksi erikoisimmista ja komeimmista näkötorneista Suomessa. Huipulla olevaan varaustupaan pääsee viikonloppuisin lämmittelemään vapaasti.

Tornin jälkeen jatkoimme Paskolammin luontopolulle. Polku lähtee tornilta suunnilleen pohjoiseen. Polku on koko matkaltaan sorapintainen ja helppokulkuinen.

Osa matkasta kuljetaan tietä pitkin. Talvella auraamatonta tietä käytetään moottorikelkkaurana.

Tietä kuljetaan noin 370 metriä, jonka jälkeen Paskolampi-opasteet ohjaavat polulle.

Poikkesimme Paskolammen rannassa syömässä eväät saman pöydän ääressä kuin talvellakin.

Nimi antaa lammesta aivan vääränlaisen kuvan. Kaunis suolampihan tämä on.

Jatkoimme polkua takaisin Häähninmäelle. Polku tulee Häähnintuvan puuvaraston viereen.

Häähnintuvan nuotiopaikka oli saapuessamme hetkellisesti tyhjillään. Heti kuvan ottamisen jälkeen siihen tulikin jo uusi seurue virittelemään tulia.

Häähninmäki on hieno kokonaisuus tupineen, tulipaikkoineen ja näkötorneineen. Häähnintuvassa ja näkötornin mökissä voi yöpyä maksua vastaan. Päivisin niissä voi käydä lämmittelemässä ja vaikka syömässä eväitään. Lisätietoa Häähninmäestä ja siellä järjestettävistä tapahtumista löytyy Häähninmäen ulkoilualueen Facebook-sivuilta.

Pyörittyämme hetken mäellä palasimme takaisin parkkipaikalle. Paluumatkaan käytimme lyhyempää polkua. Kattilapolun pituus on noin 1,2 km ja Paskolammin luontopolku noin 1,8 km. Paluupolun 0,5 km:n kanssa niistä tulee siis noin 3,5 km.

Päijätsalo, Päijänteen kansallispuisto

Päijänteen kansallispuisto sijaitsee Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän alueella Suomen toiseksi suurimman järven, Päijänteen eteläosassa. Siihen kuuluu noin 70 erikokoista saarta ja luotoa. Suurimpaan osaan puistosta pääsee vain vesiteitse. Me kävimme kuitenkin tutustumassa osittain kansallispuistoon kuuluvaan Päijätsaloon, johon pääsee ajamaan siltaa pitkin autolla.

 

Päijätsalon parkkipaikalta, joka sijaitsee osoitteessa Sorolantie 28, Sysmä, lähtee polku, joka muodostaa 4,1 kilometrin pituisen ympyräreitin. Reitin varrella on kolme kohtaa, joista voi poiketa ympyrän keskelle jäävälle näkötornille. Näitä polkuja yhdistelemällä voi rakennella useita eri pituisia reittejä.

Polun varressa parkkipaikan läheisyydessä sijaitsee osa kolmiosaisesta Päijätsalon yhteisötaideteoksesta, "Pömpelikylästä", jonka on suunnitellut kuva- ja yhteisötaiteilija Tiina Hallakorpi.

Parin sadan metrin päässä tulee vastaan ensimmäinen risteys. jossa voi valita kumminko päin ympyrän haluaa kiertää. Tästä voi myös mennä halutessaan lyhintä reittiä näkötornille tai Pyydysniemeen, jos koko ympyrän kiertäminen ei kiinnosta. Pyydysniemessä on Päijätsalon ainoa virallinen tulentekopaikka ja sinne voi myös rantautua veneellä.

Järveä kohti laskeudutaan valoisassa metsässä. Ympyräreitti on merkitty maastoon sinisillä täplillä. Näkötornin kautta kulkevat polut on merkitty punaisella.

Aivan rannan tuntumassa on infopiste, jossa kerrotaan Päijätsalosta ja Päijänteen kansallispuistosta.

Vähitellen Päijänne alkoi näkyä paremmin. Keli oli melko täydellinen retkeilyä ajatellen. Lämpötila oli riittävä ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Tuuli puhalteli vain sen verran, että vesi liplatti mukavasti.

Kännykän linssiheijastuksia ihmetellessä alkoi kaduttaa, että en ottanut parempaa kameraa mukaan. Sitä on vaan niin mukavuudenhaluinen, että järjestelmäkameran raahaaminen mukana ei aina innosta. Maisemat olivat joka tapauksessa upeita. Kuvat eivät vaan tee niille oikeutta.

Tehinselän puoleinen ranta on hyvin kivikkoinen.

 

Päijätsalon ainoa tulentekopaikka sijaitsee Pyydysniemessä. Meillä oli makkarapaketti varmuuden vuoksi mukana, mutta ei omia polttopuita. Läheisessä polttopuuvarastossa oli kyllä runsaasti puuta, mutta ei yhtään valmista klapia. Puut olisi pitänyt siis sahata ja pilkkoa. En jaksanut tässä vaiheessa vaivautua, joten istahdimme vain nuotiopaikalle ja söimme eväsleivät ja pullat termoskahvin kanssa. Ajattelin, että voisin tehdä nuotion myöhemmin, kun olemme käyneet näkötornin luona.

Piipahdimme ennen näkötornille lähtöä Pyydysniemen kärjessä, josta avautuu komea näkymä Päijänteen suurimmalle selälle.

Kummeli opastaa veneilijöitä.

Tällaisessa kivikossakin on yllättävän paljon elämää. Mutta rankka elämä näkyy puidenkin ulkomuodossa.

Pyydysniemestä lähtee näkötornille puolen kilometrin mittainen polku. Tornille mennessä kuljetaan kutakuinkin koko matka ylämäkeen. Korkeuseroa tornin sijaintipaikalta Päijänteen pintaan on 86 metriä.

Syksyiset värit näkyivät komeasti varsinkin auringon valaisemissa lehtipuiden latvuksissa sinistä taivasta vasten. Erityisesti haavat hehkuivat kirkkaan keltaisina.

Hengästyttävän ja hikisen nousun jälkeen saavuimme lopulta näkötornin luokse. Päijätsalon näkötorni on rakennettu vuonna 1899, joten se on seissyt paikallaan jo kolmella vuosisadalla. Sotien aikana se on toiminut ilmavalvonta-asemana.

Torniin noustessa tuntui lievää huojuntaa, mutta ylhäällä alusta tuntui tukevalta, siitäkin huolimatta, että pamautin otsani ylimmän tasanteen reunaan viimeisiä portaita noustessani. Kannattaa siis olla varovainen, eikä kulkea lippa silmillä kuten minä. Keskivahva kallon jomotus haihtui kuitenkin mielestä nopeasti, kun pääsin katselemaan hulppeita maisemia Tehinselän suuntaan.

Tornin korkeus on puuston nykyiseen korkeuteen nähden hieman alimitoitettu, mutta upealta Päijänne kuitenkin näyttää hieman puun takaa katsottunakin.

Hieman linssin ja auringon tuomaa lisäkoristetta tuli tähän kuvaan. Selkäni takana olevia maisemia en juurikaan kuvannut, koska puusto peitti sillä puolella näkymän tehokkaasti.

Tuossa se paha paikka oli, johon pääni pamautin. Aukko on aika ahdas.

 

Näkötornin alapuolella ison selän puolella olevalta kalliolta avautuu myös hulppea näkymä Päijänteelle. Melkein jopa hulppeampi kuin tornista, koska tässä on vähemmän puita edessä.

Palasimme Pyydysniemeen samaa polkua kuin tulimmekin. Vatsa oli edelleen täynnä leivästä ja yllättävän isoksi osoittautuneesta korvapuustista, joten säästin itseni jälleen polttopuiden teolta. Tutkiskelimme infotauluja, joita paikalta löytyi. Yhdessä kerrottiin Pyydysniemen historiaa.

Lähdimme jatkamaan matkaa. Hienoja värejä oli nähtävissä tämänkin polun varrella, kunhan vain suuntasi katseensa välillä vähän ylemmäs.

Pyydysniemestä pohjoiseen lähtevä polku on nimetty Kivikkopoluksi. Ja melko kivikkoista maasto sillä kohtaa olikin. Joka puolella näkyi sammalen peittämiä kiviä. Polun kohdalla kivet olivat kuoriutuneet paljaiksi.

Viimeinen pätkä kuljetaan melko tavanomaisen näköisessä metsässä. Kansallispuistoon kuuluva alue onkin tässä vaiheessa jo jäänyt taakse.

Hevosenlenkki, Isojärven kansallispuisto

Pirkanmaan Kuhmoisissa sijaitseva Isojärven kansallispuisto oli minulle ennestään tuntematon paikka, vaikka se onkin neljänneksi lähimpänä kotiani sijaitseva kansallispuisto. Lähempänä olevissa kansallispuistoissa on tullut pyörittyä jo useammankin kerran, joten nyt halusin vihdoinkin tutustua Isojärveen.

Isojärven kansallispuiston sivuilla luontoon.fi -palvelussa varoiteltiin Savottapolun ja maasopyöräilyreitin tulivimisesta. Majavat ovat saaneet veden nousemaan padonrakennuspuuhillaan polulle. Siispä jätimme Savottapolun suosiolla laskuista, kun mietimme reittivalintaa. Päädyimme kiertämään 6 kilometrin pituisen Hevosenlenkin.

Reitti lähtee Heretyn kämpän takaa. Vanhassa metsätyömiesten majapaikassa sijaitsee nykyisin kämppäkahvila, josta saa pienen suolaisen ja makean ostamisen lisäksi vuokrata soutuveneitä, kanootteja, polkupyöriä ym. välineitä sekä Heretyn majoitustiloja.

Hevosenlenkin opasteena toimii sininen vinoneliö. Aluksi myös Savottapolku ja Heretyn luontopolku kulkevat samaa väylää pitkin.

Vanhan metsätien vieressä kohti Hevosjärveä laskeva puro oli ollut majavien suosiossa. Eri ikäisiä patorakennelmia oli matkan varrella useita. Isojärven majavat ovat amerikanmajavia (ent. kanadanmajava). Alkuperäiset Suomessa eläneet euroopanmajavat metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvulla. Amerikanmajavia tuotiin Suomeen 1930-luvulla Kanadasta. Isojärven alueella niistä tehtiin ensimmäiset havainnot 1980-luvun lopulla.

Majavien toiminnan vaikutukset näkyvät myös Hevosjärven rannoilla. Tulvien seurauksena lähimpänä rantaa olevat puut ovat jääneet veden keskelle ja kuolleet pystyyn. Majavan touhuista on kuitenkin hyötyä monille eliölajeille, kuten kolopesijöille, joille syntyy hyviä pesäpuita. Vesilintupoikueille ryteiköt tarjoavat suojaa. Hyönteisten määrä lisääntyy ja siitä taas hyötyvät kaikki hyönteissyöjät.

Harmaat puunrungon ja ruohikkoiset rannat luovat myös omalla tavallaan erämaista tunnelmaa.

Komein Hevosenlenkin varrella oleva majavanpato sijaitsee Hevosjärven ja Kuorejärven välisessä purossa. Siinä on töitä tehty oikein urakalla.

Tulvien seurauksena kansallispuiston reittejä joudutaan linjaamaan uudelleen ajoittain. Hevosenlenkkikään ei nyt kulkenut aivan merkkien mukaan, vaan uutta polkua oli syntynyt kuivalle maalle.

Pysähdyimme Kuorejärven laavulle evästauolle. Paistoimme pitkästä aikaa oikein makkarat nuotiolla. Kahvikin maistui luonnon rauhasta nauttien.

Laavun ympäristössäkin oli nähtävissä miten paljon tavallista korkeammalla vesi nyt oli. Rannassa oleva toinen tulipaikka oli veden alla.

Laavun jälkeen polku nousi monessa kohdassa uudelle linjalle. Reittimerkkien mukaan kulkeminen olisi edellyttänyt kahluusaappaita. Toisin paikoin uusi polku oli melko haastavakin, mutta kolhuilta onneksi vältyttiin.

Polku nousee Kuorejärven rantamaisemista välillä melko korkealle rinteeseen ja nousu on jyrkkä. Hengästymään tällä reitillä pääsee siis ihan kunnolla, ellei nyt aivan huippukuntoinen retkeilijä ole kyseessä.

Hankalakulkuisen mäkiosuuden jälkeen polku liittyy Heretyn ja Lortikan kämppien väliseen polkuun, joka on aikoinaan savottamiesten toimesta tasoiteltu polkupyörällä ajettavaksi. Sitä olikin helppo kulkea. Pian tultiin Kurkijärven rantaan Mäyrälahden kohdalle. Kaunista järvimaisemaa täälläkin.

Kannussalmen kohdalla järvi ylitetään siltaa pitkin. Sillan kansi on rakennettu pyöreistä puista, joka tekee sillalla kävelyyn omanlaisensa tuntuman.

Heti sillan jälkeen on risteys, josta voi reitin jatkamisen lisäksi poiketa Kannuslahden laavulla. Kävin pikaisesti katsomassa miltä laavu näyttää.

Taitaa olla paremminkin keittokatos kuin laavu kyseessä. Rakennuksen sisällä on kotakeittiö.

Tulipaikalta avautuu kaunis näkymä Kurkijärvelle.

Palasin takaisin risteykseen sillan luokse, josta olikin enää 500 metriä matkaa Heretyn kämpälle. Viimeinen osuus on leveää ja helppokulkuista sorastettua polkua.