Tällä kerralla otin polkupyörän auton kyytiin ja parkkeerasin autoni Kaipionniementien reunaan. Pyörällä polkaistavaksi jäi noin 5,3 km yhteen suuntaan. Täytyy sanoa, että tällaiselle vähemmän pyöräilleelle tiestö on mäkisyydessään aika rankka. Mutta komeita kallioisia maisemia ja huikeita laskuja siinä pääsee kokemaan ja itselleni sattui niinkin suuri kunnia, että näin matkan varrella viirupöllön. Se hyppäsi tien varren metsiköstä yllättäen siivilleen ja lensi edelläni tielinjaa pitkin noin 100 metriä kurvaten sitten takaisin metsään. Hieno kokemus sekin.
2,8 kilometrin pituisen Loukkuvuoren lenkin virallinen aloituspaikka on Enonranta, johon saavutaan yleensä veneillen tai meloen. Tietä pitkin sinne ei pääse. Minun aloituspaikkani oli kuvan mukainen kohta, jossa polku menee pienen tien yli Loukkuvuoren eteläpuolella. Jätin pyöräni tien varteen ja lähdin kävelemään polkua pitkin oletettua Loukkuvuorta kohti.
Pienen nousun jälkeen sain vahvistuksen epäilyksilleni, että olen oikealla polulla. Loukkuvuoren näköalapaikka oli jo opastuksen mukaan lähellä.
Pian edessäni avautuikin huikeita näkymiä kansallispuistoon.
Etelä-Konneveden kansallispuisto on ennenkaikkea venilijöiden ja melojien unelmapaikka, mutta kyllä järvimaisemaa kelpaa ihailla maalta käsinkin.
Niinkuin yleensäkin luonnossa, ainoat ärsytyskynnystä koettelevat asiat näissäkin maisemissa liittyvät ihmisten tekemisiin. Olihan jonkun pitänyt tehdä laiton nuotio tällekin upealle paikalle.
Maisemien ihailun ja pienen vesihörpyn jälkeen jatkoin matkaani. Nousua ja laskua on paljon koko reitin ajan.
Välillä kiivetään kuivia männikköisiä mäkiä ja välillä mennään vetisemmässä maastossa.
Polulla on syytä olla tarkkana koipiensa kanssa, sillä juuria ja kiviä on paljon.
Lähelle järveä tultaessa opastus ohjaa Loukkuvuoren lenkkiä kiertävät vasemmalle. Tässä olisi mahdollista tehdä retkestään 2,2 kilometriä pidempi kääntymällä oikealle. Itse valitsin kuitenkin suoremman reitin Enonrantaan.
Jo ennen Enonrantaan saapumista kaunista järvimaisemaa pääsee ihailemaan lähietäisyydeltä.
Syksyn värit olivat välillä näkyvästi esillä, vaikka puissa olikin vielä paljon lehtiä ja yleisilme edelleen melko vihreä.
Enonrannan tilavaan katosmaiseen laavuun mahtuu isompikin porukka. Puuvaraston takana on myös kuivakäymälä retkeilijän elämää helpottamassa. Omat wc-paperit kannattaa ottaa kansallispuistoon mukaan, jos arvelee tarpeen iskevän.
Laavun varustukseen kuuluu reilun kokoinen kotakeittiö. Jos kansallispuistossa aikoo tehdä tulet, niin nämä viralliset tulipaikat ovat ainoita sallittuja paikkoja.
Itse en nyt tulia tehnyt, vaan söin kylmät eväät ulkona pöydän ääressä. Viime aikoina intoni tulien tekoon retkillä on muutenkin laantunut. Ehkä pönttöuunin ja puusaunan lämmitys kotioloissa täyttävät riittävästi sitä tarvetta.
Enonrannan laituriin mahtuu kiinnittymään useampikin vesikulkuneuvo kerrallaan. Tällä kertaa siinä oli vain yksi kanootti, joka jää kuvassa tehokkaasti kaiteen taakse piiloon.
Syömähommien jälkeen jatkoin matkaani. Tästä vielä viimeinen kurkistus järvelle, ennen metsän siimekseen katoamista.
Loppumatkakaan ei ollut tasaisuudella pilattu. Nousua oli ihan kiitettävästi ennen kuin pääsin takaisin polkupyöräni luokse.
Vanha pökkelökin tuli vastaan. Liekö siinä jonkun kesäasunto.
