Multamäki

Laukaan Multamäellä on kota, laavu ja näköalatasanne. Mäelle voi nousta jyrkkiä puuportaita pitkin tai tulla loivempaa polkua. Multamäen maastossa on myös kolmen kilometrin pituinen luontopolku.

Pysäköimme auton luontopolun lähtöpaikan viereen ja lähdimme aluksi seuraamaan polkua. Jossakin vaiheessa tuli tie vastaan, emmekä olleet enää varmoja mihin päin polku jatkui. Päätimme oikaista suorinta reittiä Multamäen päälle.

Portaat jäivät meiltä kokeilematta, koska tulimme eri reittiä, mutta epäilemättä niiden käyttäminen kävisi kuntoilusta.

Multamäki on ollut yksi Struven ketjuun kuuluvista mittauspisteistä. Pisteen merkkinä oleva kairanreikä kalliossa on kodan lattian alla ja sitä voi ihmetellä pleksin läpi.

Näköalatasanteelta avautuu näkymä 105 metriä alempana olevalle Peurunkajärvelle. Puustoa on raivattu jonkin verran, mutta näkymä on silti melko kapea.

Laavun edustalle ei ole rakennettu tulentekopaikkaa, mutta useampikin kävijä on ilmeisesti tehnyt tulet laavun sisälle katoksen alle. Saattaa olla hieman savuiset olosuhteet, eikä ehkä laavun säilymisen kannalta paras ratkaisu.

Laukaan Kirkkoniemi

Kirkkoniemi on Metsähallituksen ylläpitämä retkikohde Laukaan Tarvaalassa.

Kirkkoniemeen mennään ylittämällä Sahinjoki siltaa pitkin.

Tutkiskelin netistä lähiseutujen laavupaikkoja ja Kirkkoniemi vaikutti mielenkiintoiselta kohteelta. Asetin kännykän karttaan merkin Kirkkoniemen kohdalle ja lähdimme ajamaan. Käännyttyämme Vihtavuoren suuntaan laitoin opastuksen päälle.

Opastus toimi hyvin siihen saakka, kunnes havaitsin meidän olevan aivan liian pitkällä. Olimme ajaneet Ränssintien sijasta Simunankoskentielle. Pienen lisälenkin jälkeen löysimme oikean paikan.

Kirkkoniemen tyvessä on Hartikan Kirkkomaaksi kutsuttu alue, jossa on ollut Laukaan ensimmäinen kirkko. Kirkon vähäisiä jäännöksiä säilytetään alueella olevassa rakennuksessa. Vanhalla kirkkomaalla järjestetään kesäisin Jumalanpalveluksia. Paikalla on muistolaatta, puinen risti ja kello.

Jonkin matkaa kirkkomaan ohi jatkettuamme saavuimme pysäköintipaikalle, johon jätimme auton ja jatkoimme matkaa jalkaisin kohti Kirkkoniemeä.

Perillä totesimme paikan juuri niin kauniiksi, kuin olin netistä lukenut.

Kirkkoniemen laavu ja puuvarasto.

Rannassa on myös toinen nuotiopaikka.

Nuotiopaikalta voi ihailla kaunista järvimaisemaa.

Mämminiemi

Mämminiemen virkistysalue Pohjois-Päijänteellä Ristinselän rannalla Toivakassa on erityisesti veneilijöiden keidas, mutta sinne voi mennä myös kävellen tai polkupyörällä. Autolla pääsee noin kahden kilometrin päähän. Perillekin pääsisi, mutta matkan varrella on puomi, joka saattaa mennä ikävästi kiinni retken aikana, joten auto on parasta jättää puomin luona olevalle pysäköintialueelle.

Lisäys 17.10.2018: Uusi ja suurempi pysäköintialue on tehty lähemmäs Mämminiemeä ja kävelymatkaa jää sieltä enää puolisen kilometriä. Vanha pysäköintialue on myös edelleen käytettävissä.

Alueella on kaksi venelaituria, saunatupa, kaksi grillikatosta, useita nuotiopaikkoja ja jopa oikea wc. Sauna ja vesivessa ovat käytössä vain valvojan ollessa paikalla. Valvotut ajat ja muuta lisätietoa löytyy täältä.

Tällä kerralla ajoimme autolla puomille ja jatkoimme siitä polkupyörillä perille. Päijänteen vesi oli vähän viileää, mutta uimme kuitenkin useaan otteeseen. Menimme uimaan kuvassa näkyvältä kalliolta. Mämminiemessä on myös hiekkapohjainen uimaranta laitureineen, joka soveltuu kallioita paremmin lapsiperheiden uimapaikaksi.

Alla olevat kuvat on otettu aikaisempien Mämminiemessä vierailujeni aikana, joita on tullut vuosien varrella jo aika monta. Järvimaisemasta ja luonnosta pitävälle Mämminiemi on vierailemisen arvoinen paikka vaikka vähän kauempaakin.

Mämminiemen kärjestä Mämmisaarta kohti.

Näkymä Jyväskylän suuntaan.

Isossa katoksessa kelpaa grillailla isommallakin porukalla.

Aurinko katoamassa Muuratsalon mäkien taakse.

Katselin tämän elokuisen auringonlaskun Mämminiemen korkeimmalta kalliolta ja lähdin sitten hampparoimaan autolle kahden kilometrin päähän lähes pimeässä. Mielenkiintoinen kokemus sinänsä.

Saana

Kilpisjärven mahtava Saana tuli kiivettäväksemme jo toisen kerran. Ensimmäisen kerran kävimme Saanalla likimain 5 vuotta sitten, 25.7.2010.

On se vaan niin upea!

Olimme jälleen majoittuneet Kilpisjärven retkeilykeskukseen, josta lähdimme polkua pitkin Saanalle. Retkeilykeskukselta on reilun kilometrin kävely Saanan luoteispäähän, josta tunturille nousevat portaat alkavat. Matkan varrella on muutama kosteampi paikka, joiden kohdalle on rakennettu pitkospuut. Portaita saakin sitten nousta hyvän tovin. Askelmia on noin 740 ja pituutta portailla lienee noin puoli kilometriä.

Lumihuippujakin näkyi vielä heinäkuun toisella viikolla runsaasti.
Kuva on otettu jostakin portaiden yläpään läheltä.

Portaiden jälkeen huipulle pääsemiseksi pitää ponnistella vielä yli kahden kilometrin matka, jonka aikana noustaan noin 280 metriä portaiden loppupäätä korkeammalle. 

Näkymä Kilpisjärven kylän suuntaan. Kilpisjärvi on noin 556 metriä alempana kuin
Saanan huippu.

Keimiötunturi

Keimiötunturi kuuluu Pallas-Ounastuntureiden ketjuun, ollen niistä eteläisin. Korkeutta sillä on 610 metriä. Tunturi on aivan Jerisjärven vieressä, joten sieltä voi ihailla kaunista järvimaisemaa seudun lukuisten tuntureiden lisäksi.

Jätimme auton Jerisjärventien varressa olevalle levähdyspaikalle, josta matkaa Keimiötunturin huipulle on noin 2,6 km. Kävelimme tietä pitkin Tunturikeimiön pihalle, josta polku kohti huippua lähtee.

Nousu on paikoitellen hyvin jyrkkä ja heikkokuntoinen sai huilata vähän väliä. Huipulle kuitenkin päästiin.

Puurajan paikkeilla kohtasimme hyttysten ja mäkäräisten iskujoukon, joka antoi onneksi periksi tuulen voimistuessa ylempänä rinteessä. Sama porukka hyökkäsi tietysti myös alaspäin palatessamme.

Keimiötunturin laki on kuin tehty maisemien katseluun.
Muoto on sellainen, että huipulta näkee hyvin joka suuntaan.

Harriniva Huskyfarm

Majoituimme Muonion Harrinivassa, joten pitihän viereisellä huskytarhalla poiketa.

Tarhan asukkeihin pääsee tutustumaan kesäaikaan ohjatusti 2 kertaa päivässä. Kierros kestää noin tunnin. Talvella huskyt vetävät rekeä ja kyytiin pääsee eripituisille retkille.

Koiria on yli 400 ja tämä arktinen rekikoirakeskus on tiettävästi maailman suurin.

Särkitunturi

Särkitunturi on helppo retkikohde Muonion lähellä. Tunturin erikoisuutena ovat sen laella olevat lammet. Suurimman lammen rannalla on nuotiopaikka, kodan mallinen puuvarasto ja "wc". Huipulta avautuva näköala on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista. Nuotiopaikan lähellä on ollut aikaisemmin myös taukokota, mutta se on palanut vuonna 2011. Uusi kota on rakennettu alemmas polun varteen.

Särkitunturille on opastus Rovaniementien varressa olevalta P-paikalta, joka on noin 15 kilometrin päässä Muoniosta. Itse asiassa pysäköintialueita on kaksi, molemmin puolin tietä. Suurempi niistä on Muoniosta päin tultaessa tien vasemmalla puolella ja sieltä on hienot näkymät Särkijärven yli Pallakselle. Pienemmältä pysäköintialueelta tien oikealta puolelta lähtee leveä hoidettu polku Särkitunturille.

Särkitunturille menevä polku on leveä ja hyvin hoidettu.

Polku on todella helppo kulkea ja soveltuu ainakin puolimatkassa olevalle kodalle asti myös lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa liikkuvalle. Kodalta eteenpäin polku ei ole ihan niin helppokulkuinen.

Kodan luona Kuiva Särkivaaran ja Särkitunturin välissä on lampi, jossa on pulahtamista varten laituri. Kodan vieressä on myös wc ja puuvarasto.

Kodan jälkeen polku alkaa nousta jyrkemmin kohti Särkitunturin huippua. Eteneminen on kuitenkin loppuun asti melko helppoa.

Särkitunturin päältä olisi mahdollista nähdä kirkkaalla säällä kaikki ympäröivät tunturit Leviä ja Yllästä myöten, mutta sää ei ollut meille aivan niin suosiollinen. Saimme maisemista vain kalpean aavistuksen. Täällä pitää ehdottomasti käydä toisenkin kerran.

Särkitunturin laella olevan lammen rannassa on nuotiopaikka.

Nuotiopaikan vieressä sijaitseva puuvarasto.

Nuotiopaikan läheisyydessä sijaitseva maisemavessa.

Särkitunturilta näkisi vaikka mitä, kunhan sää olisi kirkas.
Olos, Pallaksen kerot, Keimiötunturi, Levi ja Ylläs ovat jossakin usvan seassa.
Jerisjärvi sentään hieman pilkistelee.

Olostunturi

Muonion keskustasta vain 6 kilometrin päässä sijaitseva Olostunturi on 509 metriä korkea ja helposti kiivettävä. Vaikeamman reitinkin voi toki valita, mutta me käytimme hyväksemme hiekkatietä, joka menee Oloksen huipulle. Autolla sinne ei saa ajaa, mutta kävelemälläkin tietä pitkin pääsee huipulle varsin pienellä ponnistelulla.

Oloksella on laskettelukeskus ja 5 tuulivoimalaa, joista sen tunnistaa jo kaukaa.

Olostunturi Keimiötunturilta kuvattuna.

Ajoimme Muoniosta noin 6,9 km Rovaniemen suuntaan ja käännyimme oikealle pienelle hiekkatielle, joka lähti Olostunturia kohti ja näytti kartan mukaan menevän huipulle asti. Tiellä tuli nopeasti puomi vastaan ja pysäköimme auton sen lähettyville.

Vaeltajan risti Olostunturin rinteessä.

Jalkaisin eteneminen ei tuottanut tietä pitkin suurempia vaikeuksia ja pian olimmekin jo Vaeltajan ristin luona. Joissakin kartoissa risti on nimetty Kulkijanristiksi. Se on kaikille avoin hiljentymispaikka, jonka Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi siunasi 20.6.2007. Paikkaa voidaan käyttää myös kirkollisissa toimituksissa, kuten vihkimisissä.

Ihmeteltyämme ristiä hetken, jatkoimme matkaamme huipulle. Sää oli hyvin pilvinen ja sadekin oli lakannut vain hetkeä aiemmin. Näkyvyys oli aika heikko ja paljon sellaista jäi varmasti näkemättä, mitä aurinkoisella ja kirkkaalla säällä Olokselta voisi nähdä.

Tuulivoimalat huipulla.

Oloksen laelta kohoavat tuulivoimalat ovat nekin omanlaisensa nähtävyys. Joidenkin mielestä sellaisia ei pitäisi tuntureille sijoittaa lainkaan, mutta tällainen jo laskettelukeskukseksi valjastettu tunturi ei omasta mielestäni enää suuresti kärsi niistä. Ihan mielenkiintoista niidenkin toimintaa oli hetken aikaa seurata.

Maisemat jäivät vähän latteiksi pilvisyyden takia.

Oloksen huipulla tuuli melko koleasti, joten kovin pitkään emme siellä viitsineet aikaamme viettää.

Palasimme autolle samaa tietä pitkin ja alaspäin eteneminen kävi tasaisella alustalla vauhdikkaasti.

Vesilinna

Jyväskylän Harjun laella on vuonna 1953 valmistunut vesi- ja näkötorni. Vesilinnaksi kutsutun rakennuksen tornin korkeus on 34 metriä. Harjun laki on puolestaan 143 metriä merenpinnan yläpuolella. Tornista näkee kauas joka suuntaan. Rakennuksessa on myös ravintola ja Keski-Suomen luontomuseo.

Vesilinnan pihalla seisoo vanha ilmatorjuntatykki, joka on pystytetty siihen talvisodan pommitusten uhrien muistoksi ja harjulla 1939-44 taistelleiden ilmatorjuntamiesten kunniaksi.

Vesilinnan näkötorniin pääsee hissillä, mutta myös portaita voi käyttää.

  

Portaikostakin pääsee jo näkemään maisemia.

Näkötornista näkyy koko Jyväskylän keskusta ja vähän enemmänkin. Tornissa on lasi-ikkunat, joten valokuvaukseen se ei ole paras mahdollinen, kuten kuvista näkyy.

Tornista pääsee kuitenkin zoomailemaan pitkälle ja siinä eivät heijastukset niin suuresti haittaa.

Innova-talo Lutakossa

Rauhalahden voimalaitos

Äijälänsalmi siltoineen ja Päijännettä

Viitatorni

Matti Nykäsen mäki