sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Rummakon patikkareitti - toinen yritys

Edellisellä kerralla Rummakon patikkareitillä jouduimme rämpimään syvässä lumessa ja patikointimme jäi voimien hiipuessa lyhyeksi. Tällä kertaa kiersimme pattikkareitin kesäkelillä ja kokemus oli aivan toisenlainen.


Aurinko paistoi mukavasti, mutta lämpötila ei noussut liian korkeaksi. Sää oli tällaiselle retkelle oikein mainio. Hyttysetkään eivät häirinneet liikaa, joskin Offilla oli osuutta asiaan.


Rummakon patikkareitistä on mahdollista valita useampikin eripituinen variaatio. Me lähdimme liikkeelle lähtöpaikasta P1 ja kiersimme viiden kilometrin lenkin. Sinisellä merkittyä oikopolkua käyttämällä tästä reitistä saa kolmen kilometrin pituisen. Lähtöpaikasta P2 on mahdollista kiertää neljän kilometrin pituinen polku, jonka voi oikaisemalla puolittaa.

Reitti kulkee monin paikoin hakkuuaukkojen läpi, mikä voi joidenkin mielestä olla ikävääkin katseltavaa, mutta ainakin maisemat ovat avarat.


Välillä maasto on kivikkoista ja vähän vaikeakulkuistakin. Muutamiin paikkoihin on tehty kulkua helpottavia siltoja. Jyrkimpiin mäkiin on viritelty puiden väliin köysiä, joista voi ottaa tukea.


Reitin varrelle osuu kolme lampea, Ylä-Rummakko, Ala-Rummakko ja hieman etäämmältä näkyvä Heinälampi.


Alla on ehkä karuimman näköinen hakkuuaukko reitin varrelta.


Ylä-Rummakon rannalla on pieni laavu, jossa voisi viihtyä pidempäänkin tällaisella kelillä.


Näkymä laavulta lammelle on todella kaunis.


Laavulta takaisin P1-lähtöpaikalle kiertäessä metsä on vähemmän hakattua ja aika vaihtelevaakin. Kokonaisuudessaan Rummakon patikkareitti oli oikein mukava kierros.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vanuvuoren näkötorni

Poikkesin Kuopion reissullani katsastamassa Vanuvuoren näkötornin. Vanuvuori sijaitsee Kuopion eteläpuolella noin 13 kilometrin päässä kaupu...

Hae tästä blogista