Pihlajaveden erämaakirkko

Kävimme Pihlaiskosken reitin kiertämisen jälkeen tutustumassa Pihlajaveden vanhaan kirkkoon. Kirkko on muodoltaan pitkäkirkko, mutta siinä on ristikirkkomaisia piirteitä. Kirkon alkuperäisiä rakenteita on purettu ja niitä on käytetty 1870-luvulla rakennettuun uuteen kirkkoon. Seinät ja ulkokatto ovat kuitenkin alkuperäiset ja kirkko on entisöity nykyiseen asuunsa 1930-luvulla. Istumapaikkoja kirkossa on 300.

Kymmenen paikallista taloa ja neljä torppaa ehdotti Keuruun seurakunnalle kirkon rakentamista Pihlajavedelle vuonna 1778. Perusteluna oli pitkä kirkkomatka. Lupaa ei myönnetty, mutta saarnahuone saatiin rakentaa. Rahoitusta ei emäseurakunnalta herunut, vaan seurakuntalaiset myivät viljaa ja tervaa varojen saamiseksi.

Saarnahuoneen suunnitteli tunnettu rakennusmestari ja kirkonrakentaja Matti Åkerblom. Kirkkoherra Abraham Indrenius antoi tuomiokapitulille selvityksen saarnahuoneen valmistumisesta 1782. Kapituli tuli siihen tulokseen, että kyseessä on kirkko, eikä vain saarnahuone ja antoi Indreniukselle huomautuksen. Kirkko sai kuitenkin jäädä pystyyn ja sitä käytettiin ilman kirkoksi vihkimistä vuoteen 1787 asti, jolloin vihkiminen lopulta toimitettiin.

Aluksi Keuruun papit kävivät pitäjässä joka kolmas tai neljäs pyhä. Ensimmäinen Pihlajaveden oma pappi oli kappalainen Anders Johan Gummerus, jonka hauta on kirkon vieressä.

Kirkkoa ympäröivän kiviaidan sisäpuolelle jäävä hautausmaa vihittiin käyttöön jo ennen kirkon vihkimistä vuonna 1785. Hautausmaan tarkastajien mielestä hautausmaa oli niin ahdas, vesipohjainen ja kivinen, että hautaaminen sallittiin vain kirkon toiselle puolelle kahden kyynärän syvyyteen. Hautausmaa oli kuitenkin pitkään käytössä ja sinne on haudattu runsaasti punatautiin ja nälkään kuolleita. Kirkon sivueteiseen on kerätty talteen kymmeniä vanhoja puuristejä.

Kirkon pihamaalla sijaitsevassa katoksessa on nähtävillä suuri kirkkovene.

Kirkko on aina avoinna vierailijoille. Pääovi voi olla lukossa, mutta suuri avain on paikoillaan.

Kirkon sisälle mennessä heti eteisessä tulee vastaan vaivaisukko käsi ojossa. Vastakkaisella seinällä olevan hyllyn päällä on taulu, jossa kerrotaan, että vaivaisukon keräämä vapaaehtoinen lahja käytetään erämaakirkon hyväksi. Hyllyssä on näytillä kirkosta löytyneitä esineitä. Lattialla hyllyn alapuolella on jalkapuu nojaamassa seinään. Siihen on saatettu laittaa juopuneena kirkkoon saapuneita tai muuten epäasiallisesti käyttäytyneitä. Onpa jalkapuuhun tuomittu huonon lukupäänkin takia, jos ei ole oppinut tiettyjä kristinopin kappaleita, tai jos ei ole oppinut lukemaan ennen rippikoulua.

Vaivaisukko koki kovia heinäkuussa 2018, kun paikallinen nuoriso yritti saada sen sisällä olevat rahat ja rikkoi sen. Nyt se kuitenkin näytti olevan kunnossa. Vaivaisukon erikoisuus on mekanismi, joka saa sen silmät liikkumaan.

Kirkon sisällä on hieman hämärää, mutta tunnelmallista. Vanha puu tuoksuu voimakkaasti.

Penkit ovat hyvin pystyt ja lähellä toisiaan. Tällaisella hädintuskin keskipituisella koeistujallakin polvet ottivat jo kiinni edessä olevan penkin selkänojaan.

Alttarin takana on ikkuna ja sen edessä suuri puinen risti.

Kirkon toisella sivulla on pieni sivusali, jossa on muutama lisärivi penkkejä. Seiniin imeytyneet kirkkokansan hahmot näkyvät tässä selkeästi. Hahmojen arvellaan syntyneen seinään nojaamisesta nokisissa vaatteissa.

Vastakkaisella puolella samalla kohdalla on vain ovi sakastiin.

Saarnastuolissa on samantyylisiä koristeleikkauksia kuin alttarissakin.

Pihlajaveden erämaakirkko on edelleen jumalanpalveluskäytössä kesäisin. Se on suosittu vihki- ja konserttikirkko.

Pihlaiskosken reitti

Tarkoituksenamme oli kiertää Pihlaisten koski- ja erämaamaisemissa kulkeva Koskireitti. Tulostin itselleni Koskireitin kartan reittikuvauksineen, mutta en tutustunut siihen etukäteen sen tarkemmin, kun ajattelin, että tutkin sitä sitten retken aikana. Niinhän siinä tietenkin kävi, että kartta unohtui kotiin ja reitti piti mennä opasteiden varassa.

Samalla alueella on kolme sisäkkäistä rengasreittiä: Koskireitti 8,6 km, Kuuskosken lenkki 7,5 km ja Pihlaiskosken reitti 6 km, jotka alkavat samasta paikasta. Jossakin kohtaa matkan varrella menimme polkujen risteyksestä väärään suuntaan ja tulimme sitten kiertäneeksi lyhyemmän Pihlaiskosken reitin.

Reittien lähtöpaikaksi on merkitty Karansalmen kylätalo, jonka parkkipaikalta yläpuolella oleva kuva on otettu. Merikonteista rakennettu ja heinäseipäillä vuorattu kylätalo toimii kesäaikaan kahvilana ja sieltä voi myös ostaa mm. kalastuslupia ja pyydysmerkkejä. Rannassa on veneenlaskupaikka ja uimalaituri.

Ensimmäiset reittiopasteet ovat kylätalon parkkipaikan laidalla. Ne osoittavat Pihlaiskoskentien risteykseen, joka näkyykin parkkipaikalle. Tämä pieni pätkä kävellään siis Ähtärintien reunaa.

Pihlaiskoskentien alussa on karttataulu ja opasteet Koskireitille, sekä pidemmälle Kontioreitille ja vajaan kilometrin päässä olevalle Kokinkodalle. Koskireitti ja sen kaksi lyhyempää versiota etenevät tästä Pihlaiskoskentietä pitkin. Koskireitin kyltti osoittaa tässä hieman hämäävästi vasemmalla, vaikka tie jatkuu suoraan eteenpäin.

Matkan varrella koskireitti on merkitty tällaisilla sinisillä tauluilla, kuten alapuolella olevan kuvan oikeassa reunassa näkyy. Reitti kulkee pääasiassa melko kosteassa ympäristössä, joten hyttysten läsnäoloon on syytä varautua. Jokunen paukama tuli matkalta hankittua.

Reitin alkupuolella oli tällaista kivitaidetta.

Reitille on tehty useita pieniä siltarakennelmia ja muutama vähän isompikin silta. Osa silloista koostuu vain kuormalavoista ja muutamasta tukipuusta, mutta isompiakin siltoja löytyy. Kuvassa vuonna 1972 valmistunut Pukkisilta, joka ylittää Vähälammen salmen.

Näkymä Pukkisillalta.

Tässä komeassa kuusikossa mentiin ilmeisesti vielä oikeaan suuntaan Koskireittiä ajatellen, mutta joku risteyspaikka meiltä jäi kokonaan huomioimatta.

Kohta oltiin nimittäin Pihlaiskosken ylittävällä sillalla. Koskireitin olisi pitänyt mennä vielä hyvän matkaa eteenpäin ennen kosken ylitystä, mutta reittikartan puutteessa totuus valkeni meille vasta myöhemmin, kun koskista ei ollut enää tietoakaan.

Tulipahan nyt sentään tämä yksi koski nähtyä.

Pihlaiskosken reitti jatkui tästä Pihlaiskosken kodan ohi. Poikkesimme vain katsomassa miltä kota näyttää.

Kodan jälkeen reitti alkoi mennä yhä kauemmas joesta, mikä vahvisti epäilyksen siitä, että jossakin vaiheessa oli oikaistu väärälle polulle ja olimmekin jo koskiin tutustumisen sijasta paluumatkalla. Polku kulki tämän jälkeen monin paikoin vasta hakatussa metsässä, tai siis hakkuuaukossa, mikä ei aina ole niin kaunista katseltavaa. Onneksi tämäkin paikka näyttää muutaman vuoden päästä ihan erilaiselta.

Osa reitillä olleista siltarakennelmista oli jo aika huonossa kunnossa. Kestivät sentään vielä ylityksen. Tällä alueella reitti oli merkitty puissa olevilla nauhoilla. Niitä olikin syytä katsoa tarkkaan, sillä ympäriinsä risteilevät metsäkoneiden ajourat piilottivat polun välillä tehokkaasti.

Välillä kuljettiin hiekkatietä pitkin.

Sitten mentiin Peikkometsän halki. Peikkometsäksi nimetty alue on tasaisiin riveihin istutettua kuusimetsää. Aluksi melko nuorta, mutta myöhemmin vähän jo suuremmaksi kasvanutta.

Peikkometsän vanhemmalla osuudella lähekkäin kasvavien kuusten alaoksat olivat kuivuneet ja tiputtaneet neulasensa värjäten maan ruskeaksi.

Reitin loppupuolella käydään Kokinmäen marjatilan laitamilla.

Hetken päästä ollaankin jo Kokinkodalla, josta on matkaa Karansalmen kylätalolla enää 900 metriä.

Aivan loppuvaiheessa tulee vielä vastaan Sällinkylän pienviljelijäyhdistyksen talo. Talo on rakennettu alunperin Salmenkylän työväenyhdistyksen toimitaloksi vuonna 1917, mutta myyty myöhemmin pula-aikana yksityishenkilölle, joka on myynyt sen edelleen pienviljelijäyhdistykselle. Talolla on toiminut 1930-50 luvulla aktiivinen näytelmäkerho. Talolla on myös esitetty elokuvia ja järjestetty tansseja. Viimeiset tanssit on järjestetty vuonna 2017.

Kierroksen päätteeksi kävimme kylätalolla kahvilla. Suosittelen lämpimästi rauhallisesta ympäristöstä ja järvimaisemasta pitävälle. Kahvi ja pullakin toki maistuivat.

Muuramenjoen luontopolku

Noin 1,5 kilometrin pituinen Muuramenjoki virtaa Muuramen keskustan halki Muuratjärvestä Päijänteeseen. Matkan varrella on sekä kuohuvia koskia, että rauhallisia suvantoja. Pudotuskorkeutta Muuramenjoella on noin 12 metriä.

Olen asunut Muuramessa suuren osan elämästäni ja joen ympäristö on ollut minulle aina mieluinen paikka. Lapsena joen varsia koluttiin epävirallisia polkuja pitkin, kunnes jossakin vaiheessa valmistui osa nykyisestä luontopolusta. Sitä on vuosien varrella laajennettu ja siltoja rakennettu. Nykyisellään luontopolku kiertää joen molemmin puolin alajuoksun Liponkaari-sillalta lähes Muuramentien vieressä olevalle vanhalle uittokourulle asti. Pituutta sille tulee kokonaisuudessaan noin 2,2 km.

Perinteisesti olen lähtenyt Muuramenjoen luontopolulle terveysaseman luota. Niin myös tällä kertaa. Lähdimme kävelemään joen rannassa kulkevaa polkua alajuoksun suuntaan. Aikaisemmin tämä osuus ei kuulunut luontopolkuun, mutta Liponkaari-sillan valmistuttua se ja joen toiselle puolelle tehty polku liitettiin osaksi luontopolkua.

Liponkaari riippuu vaijerien varassa ja heilahtelee reilusti puolelta toiselle sen yli kävellessä. Kyltissä oleva suositus max 2 henkilöä on varmaan ihan aiheellinen. Joki virtaa tällä kohdalla rauhallisesti, joten sillan ylitys ei ole heilunnasta huolimatta mikään kauhukokemus.

Joen toisella puolella on hyvin pian toinen silta, joka ylittää pienen sivu-uoman.

Muurmenjoessa on yksi saari, joka on nimeltään Purusaari. Se jää kuvassa suurimmaksi osaksi puskan taakse.

Seuraavassa kuvassa purusaari on kuvan vasemmalla puolella. Kuvasta ei oikein kunnolla näe, että vesi virtaa myös saaren takaa. Purusaareen asti voi tulla Päijänteen puolelta soutamalla tai melomalla. 

Joen uoma on kulkenut suunnilleen terveysaseman kohdalla joskus eri reittiä kuin nykyisin. Vanhan täytetyn uoman pää näkyy tässä.

Polku nousee tästä penkalle, jossa kulkeen kevyen liikenteen väylä terveysaseman suuntaan. Penkalta lähtee silta joessa olevan voimakkaasti kuohuvan kosken yli.

Kosken kuohuja. Taustalla näkyy joen ylittävä kevyen liikenteen silta.

Kosken yläpuolella on rauhallinen suvantopaikka, jonka reunaa pitkin luontopolku jatkuu.

Samaa suvantoaluetta hieman eri suunnasta. Keskellä näkyy kosken ylittävä silta.

Polku menee välillä hyvin lähellä joen rantaa ja toisin paikoin penkka on jyrkkä ja herkästi sortuva. Näihin paikkoihin on rakennettu kaiteet.

Tällä alueella joki leviää laajalle muodostaen matalaa kosteikkoa. Keväisin vesi on usein niin korkealla, että näiden siltojen yli ei pääse kuivin jaloin. Kosteikossa pesii runsaasti sorsia, joista muutama tuli meitä katsomaankin.

Punainen sudenkorento viihtyi sillan kaiteella. Olisiko elokorento?

Tällä kohtaa jokea kasvaa runsaasti ulpukoita ja lumpeita.

Matalassa vedessä liikuskeli aika hyvän kokoisia kaloja. Muuramenjokeen istutetaan säännöllisesti kirjolohta kalastajien riemuksi. Jonkin verran istutetaan myös taimenta ja harjusta, mutta ne ovat kuitenkin rauhoitettuja ja ne on päästettävä takaisin jokeen, mikäli sellaisen saa onkeensa.

Sorsat olivat löytäneet rauhallisen lepopaikan.

Paloaseman lähestyessä joen varressa kasvaa vanhaa koivikkoa. Tämä yksilö on koivuksi harvinaisen paksu.

Paloaseman paikkeilla virtaus muuttuu voimakkaammaksi ja vähän ylempänä onkin jo koski.

Luontopolku kääntyy kosken kohdalla takaisin alajuoksuoa kohti ja joki ylitetään puista siltaa pitkin aivan paloaseman nurkalla.

Näkymä paloaseman pihalta kosteikon siltoja kohti.

Kunnantalon kohdalla polku nousee vähän korkeammalle ja kauemmas joesta. Takaisin rantaan palataan puisia portaita pitkin

Jokinäkymää portaiden kohdalta.

Terveysaseman luona olevan kevyen liikenteen sillan lähestyessä rannalla kasvaa osmankäämiä.

Pian oltiinkin jo sillan luona.

Poikkesimme vielä ennen autolle paluuta sillalla olevalla penkillä istahtamassa ja juomassa vissyt. Samalla ihmettelimme lokin touhuja kosken kuohujen keskellä.