sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Hakolanvuori

Muuratsalossa Muuramen kunnan puolella sijaitsee Hakolanvuori, joka on noin 195 metriä korkea. Hakolanvuoren erikoisuus on Tapion alttariksi kutsuttu kivimuodostelma, jossa siirtolohkare on kolmen pienemmän kiven varassa.

Hakolanvuoren ympäristössä kiertää yksityishenkilön ylläpitämä Ramin kuntopolku. Kuljimme osittain sitä pitkin. Auton jätimme Lullinvuorentien varteen lähelle Kultalaa, joka on polun ylläpitäjän kotitalo.


Polku nousee paikoin jyrkästi ja kostealla kelillä saa olla askelissaan tarkkana.



Päijänne pilkistelee välillä puiden takaa.





Tapion alttari.



perjantai 26. kesäkuuta 2009

Kasberg

Kasberg Saltvikin kunnassa on yksi Ahvenanmaan korkeimpia kohtia. 115 metriä merenpinnasta ei kuulosta Keski-Suomalaisesta kovin kummoiselta, onhan kotinikin likimain niissä korkeuksissa, mutta meren äärellä se riittää tarjoamaan hienot näköalat.



Kasbergille pääsee melko helppokulkuista polkua pitkin.




Huipulle ohjataan selkeästi.




Rinteessä on ilmeisesti muinaista rantakivikkoa.




Huipulta näkee kauas.




Loukkuvuoren lenkki, Etelä-Konneveden kanssallispuisto

Kävimme elokuun lopulla pyörähtämässä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Tarkoituksenamme oli  kiertää Loukkuvuoren lenkki, mutta se jäi s...

Hae tästä blogista