Olimme Savonlinnan seudulla mökkeilemässä ja päätimme tutustua lähistöllä olleeseen Vilkaharjun luontopolkuun. Vilkaharju sijaitsee Sulkavan kunnan alueella, noin 5 kilometrin ajomatkan päässä Sulkavan kirkonkylästä. Luontopolku muodostuu kahdesta erillisestä lenkistä, joiden pituudet ovat 3,1 km ja 3,6 km. Päätimme kiertää ne molemmat, mikäli voimia tuntuu ensimmäisen lenkin jälkeen riittävän. Aloitimme lyhyemmästä.
Lyhyempi lenkki lähtee etenemään aluksi leveää metsäautotietä pitkin, mutta koukkaa pian pienemmälle polulle Asta-myrskyn vuonna 2010 runtelemaan metsään, jossa on osittain keloutuneita puunrunkoja valtavat määrät sikin sokin. Polulla puita ei sentään lojunut, joten kävely sujui esteettömästi.
Kaatuneita puita näkyy lyhyemmän reitin varrella usemmassakin paikassa. Reitin alkupuolella voi käydä myös tutustumassa kivistä koottuun panssariesteeseen, joka kuuluu
Salpalinjaan. Kivet on ajettu paikalle hevosilla lähikankailta talvisodan jälkeen.
Lenkin loppupuolella on nähtävissä myös taisteluhautoja ja niiden lähistöllä sijaitsee kivikautinen asuinpaikka.
Lyhyemmän lenkin aikana pääsee tutustumaan myös kauniiseen Pöllälampeen.
Lyhyt lenkki oli äkkiä kierretty ja pienen lepohetken ja nestetankkauksen jälkeen päätimme kiertää pidemmän lenkin.
Lyhyt lenkki oli melko tasainen ja helppokulkuinen. Pidemmällä lenkillä korkeuseroja on enemmän ja hiki puskee herkemmin pintaan. Ei sekään kuitenkaan erityisen haastava ole ja tällaiselle sohvaperunuuteen taipuvaisellekin ihan siedettävä.
Pidemmänkin lenkin varrella on kivikautinen asuinpaikka. Tällä seudulla niitä on ilmeisesti ollut enemmänkin.
Pian entisen asuinpaikan jälkeen risteää polku, joka johtaa rantaan laavulle. Poikkesimme laavulla syömässä eväät. Laavu näytti hyvin uudelta ja tilavalta ja sen takana oli ilmeisesti aivan äskettäin käyttöön otettu vessa ja puuliiteri.
Rannassa vessan takana vähän kauempana näkyi olevan jotain erikoista, joten poikkesimme sinne tutkimaan tarkemmin.
Pienessä lahdelmassa lojui kaksi jo pahasti rapistunutta vanhaa tervahöyryä. Tervahöyryjä, eli höyrylotjia käytettiin rahdin kuljettamiseen 1800-luvun loppupuolelta 1960-luvulle.
Tervahöyryjen luota palasimme laavun ohitse takaisin luontopolulle, joka jatkoi nousuaan korkealle rantakalliolle, joka oli mielestäni reitin hienoin paikka.
Kalliolta laskeuduttuamme kohtasimme palokärjen naputtelemassa puuta lähes maan tasalla. En muista nähneeni palokärkeä koskaan niin läheltä. Yleensä olen nähnyt niitä vain jossakin korkealla puussa tai sähkötolpan nokassa. Komea iso lintu. Olin juuri ottamassa siitä kuvaa, kun se päätti vaihtaa maisemaa.
Palokärjen sijasta kuvasinkin jonkun matkalaisen kiireessään polun varteen unohtamaa kenkää. Lähellä oli myös suuri siirtolohkare, jonka lipan alle mahtuisi hyvin sateelta suojaan.
Eräs luontopolun erikoisuuksista on tervahauta. Kyseinen pieni hauta on ilmeisesti 1800-luvun lopulta ja ollut lähinnä kotitarvekäytössä. Sulkavalla on kuitenkin ollut merkittävää tervanpolttoa 1600 ja 1700 -luvuilla. Matkan varrella kohtasimme myös jonkin edesmenneen eläimen pääkallon, joka oli nostettu kepin nokkaan.
Hieman synkeästä kelistä huolimatta Vilkaharjulla oli oikein mukavaa kulkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti