|
|
Lyhyempi lenkki lähtee etenemään aluksi leveää metsäautotietä pitkin, mutta koukkaa pian pienemmälle polulle Asta-myrskyn vuonna 2010 runtelemaan metsään, jossa on osittain keloutuneita puunrunkoja valtavat määrät sikin sokin. Polulla puita ei sentään lojunut, joten kävely sujui esteettömästi.
|
|
Kaatuneita puita näkyy lyhyemmän reitin varrella usemmassakin paikassa. Reitin alkupuolella voi käydä myös tutustumassa kivistä koottuun panssariesteeseen, joka kuuluu Salpalinjaan. Kivet on ajettu paikalle hevosilla lähikankailta talvisodan jälkeen.
|
|
Lyhyt lenkki oli äkkiä kierretty ja pienen lepohetken ja nestetankkauksen jälkeen päätimme kiertää pidemmän lenkin.
Lyhyt lenkki oli melko tasainen ja helppokulkuinen. Pidemmällä lenkillä korkeuseroja on enemmän ja hiki puskee herkemmin pintaan. Ei sekään kuitenkaan erityisen haastava ole ja tällaiselle sohvaperunuuteen taipuvaisellekin ihan siedettävä.
|
|
|
Pienessä lahdelmassa lojui kaksi jo pahasti rapistunutta vanhaa tervahöyryä. Tervahöyryjä, eli höyrylotjia käytettiin rahdin kuljettamiseen 1800-luvun loppupuolelta 1960-luvulle.
Tervahöyryjen luota palasimme laavun ohitse takaisin luontopolulle, joka jatkoi nousuaan korkealle rantakalliolle, joka oli mielestäni reitin hienoin paikka.
Kalliolta laskeuduttuamme kohtasimme palokärjen naputtelemassa puuta lähes maan tasalla. En muista nähneeni palokärkeä koskaan niin läheltä. Yleensä olen nähnyt niitä vain jossakin korkealla puussa tai sähkötolpan nokassa. Komea iso lintu. Olin juuri ottamassa siitä kuvaa, kun se päätti vaihtaa maisemaa.
Palokärjen sijasta kuvasinkin jonkun matkalaisen kiireessään polun varteen unohtamaa kenkää. Lähellä oli myös suuri siirtolohkare, jonka lipan alle mahtuisi hyvin sateelta suojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti