Suurin osa Päijänteen kansallispuistosta on kesällä saavutettavissa vain vesiteitse. Pariin paikkaan pääsee kuitenkin myös autolla. Syksyllä 2021 kävimme Päijätsalossa. Tällä kertaa kävin kiertämässä luontopolun Pulkkilanharjulla.
Pysäköin autoni Karisalmen sillan kupeessa olevalle parkkipaikalle. Polun alkuun pääsee kävelemällä valitsemaansa reittiä sillan alle. Itse kävelin ensin portaita pitkin rantaan, jossa ihailin hetken Päijänteen aaltoja.
Tällä puolella harjua tuuli aika navakasti. Hatustaan sai välillä pitää kiinni.
Rannassa menee polku siltaa kohti, joten kävelin sitä pitkin.
Karisalmen silta on komea teräsrakenteinen riippusilta. Se on valmistunut vuonna 1969.
Sitten vain sillan ali harjun toiselle puolelle.
Tuuli väheni huomattavasti heti harjun taakse päästyäni. Tässä vaiheessa kävellään vielä melko reilun levyistä väylää pitkin.
Jossakin vaiheessa olin epävarma miten pitäisi jatkaa ja päätin kävellä lähellä rantaa kulkevaa polkua pitkin. Valintani taisi olla väärä, jos tarkoitus oli kulkea virallista luontopolkua pitkin, mutta pääsinpä ainakin näkemään hienoa maisemaa.
Pienen lisäkoukkauksen jälkeen olin opasteista päätellen oikealla reitillä.
Polku nousi jyrkästi harjun päälle. Alempi kuva on otettu Karisalmen parkkipaikkaa kohti. Polulle voisi lähteä parkkipaikalta ylittämällä tienkin, jos sillan alustan ihailu ei niin kiinnosta.
Polku kulkee vähän matkaa harjun lakea pitkin.
Harjupolun opasteen lähellä oli komea siirtolohkare ja siitä kertova infotaulu.
Harjulta laskeudutaan rantaan portaita pitkin.
Sitten edessä olikin runsain määrin hienoa järvimaisemaa.
Järvimaisemissa viihtyvälle Pulkkilanharju on mahtava paikka.
Tässä osassa Päijännettä vesi on selvästi kirkkaampaa, kuin Jyväskylän seudulla, jossa olen suurimman osan elämästäni viettänyt.
Hetken aikaa tallusteltuani saavuin upealle hiekkarannalle. Jos olisi ollut vähän lämpimämpi ilma ja uimakamppeet mukana, niin varmasti olisin pulahtanut.
Kyllä näissä maisemissa kelpaisi uiskennella.
Päätin tehdä kierroksen, joka käy Viinasaaren edustalla. Reitti kulkee suon vierestä märässä maastossa, joten pitkospuitakin pääsee täällä testaamaan.
Sitten vastaan tuli vähän hämmentävä kyltti, jossa luki Viinasaari. Ikäänkuin olisin perillä Viinasaaressa. Tosiasiassa Viinasaari on vielä reilun sadan metrin kävelyn ja pienen veden ylityksen takana. Olisiko tältä paikalta kulkenut joskus jokin vesiyhteys saareen, vai mistä lie kyse?
Kyltin lähellä rannassa oli valtava kaislikko. Viinasaari näkyy kuvassa oikealla.
Päätin käydä katsomassa pääsisikö saareen peräti kävelemään kuivin jaloin niemen kärjestä. Ei päässyt. Tai en lopulta viitsinyt kokeilla, kun edessä oli niin runsasta kasvillisuutta. Matkalla niemen kärkeen näin useita kaatuneita puita.
Palasin takaisin reitille, joka eteni kuivakkaan kuusikkoon.
Kuusien seassa oli jokunen koivu ja eräässä majaili tämmöisiä sieniä.
Välillä metsä näytti hyvinkin erilaiselta.
Polku palasi takaisin pienen suon luokse.
Lähdin palailemaan kohti parkkipaikkaa. Palasin polkua, jota pitkin on lyhyempi matka. En siis palannut kokonaan samaa reittiä.
Paluupolun varren erikoisuutena oli suppa. Harjusuppa on syntynyt, kun mannerjäätiköstä irronnut jäälohkare on hautautunut hiekkaan ja lopulta sulanut, jolloin sen paikalle on jäänyt lohkareen kokoinen kuoppa, eli suppa.
Polku loppui linja-autopysäkille lähellä Karisalmen parkkipaikkaa.
Laskeuduin vielä parkkipaikalta rantaan ja nautiskelin eväistäni, joita en malttanut aikaisemmin kaivella repustani. Rannassa oli sopivasti jonkun kyhäämä penkki, joka toimi oikein hyvin istumisalustana.
Tuuli vaikutti voimistuneen entisestään. Ihailin vaahtopäitä eväiden syönnin lomassa. Hieno paikka.
Pitihän Karisalmen silta käydä myös kävelemässä läpi.
Hienolta näytti Päijänne sillaltakin.
