Päijänteen kansallispuisto sijaitsee Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän alueella Suomen toiseksi suurimman järven, Päijänteen eteläosassa. Siihen kuuluu noin 70 erikokoista saarta ja luotoa. Suurimpaan osaan puistosta pääsee vain vesiteitse. Me kävimme kuitenkin tutustumassa osittain kansallispuistoon kuuluvaan Päijätsaloon, johon pääsee ajamaan siltaa pitkin autolla.
Päijätsalon parkkipaikalta, joka sijaitsee osoitteessa Sorolantie 28, Sysmä, lähtee polku, joka muodostaa 4,1 kilometrin pituisen ympyräreitin. Reitin varrella on kolme kohtaa, joista voi poiketa ympyrän keskelle jäävälle näkötornille. Näitä polkuja yhdistelemällä voi rakennella useita eri pituisia reittejä.
Polun varressa parkkipaikan läheisyydessä sijaitsee osa kolmiosaisesta Päijätsalon yhteisötaideteoksesta, "Pömpelikylästä", jonka on suunnitellut kuva- ja yhteisötaiteilija Tiina Hallakorpi.
Parin sadan metrin päässä tulee vastaan ensimmäinen risteys. jossa voi valita kumminko päin ympyrän haluaa kiertää. Tästä voi myös mennä halutessaan lyhintä reittiä näkötornille tai Pyydysniemeen, jos koko ympyrän kiertäminen ei kiinnosta. Pyydysniemessä on Päijätsalon ainoa virallinen tulentekopaikka ja sinne voi myös rantautua veneellä.
Järveä kohti laskeudutaan valoisassa metsässä. Ympyräreitti on merkitty maastoon sinisillä täplillä. Näkötornin kautta kulkevat polut on merkitty punaisella.
Aivan rannan tuntumassa on infopiste, jossa kerrotaan Päijätsalosta ja Päijänteen kansallispuistosta.
Vähitellen Päijänne alkoi näkyä paremmin. Keli oli melko täydellinen retkeilyä ajatellen. Lämpötila oli riittävä ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Tuuli puhalteli vain sen verran, että vesi liplatti mukavasti.
Kännykän linssiheijastuksia ihmetellessä alkoi kaduttaa, että en ottanut parempaa kameraa mukaan. Sitä on vaan niin mukavuudenhaluinen, että järjestelmäkameran raahaaminen mukana ei aina innosta. Maisemat olivat joka tapauksessa upeita. Kuvat eivät vaan tee niille oikeutta.
Tehinselän puoleinen ranta on hyvin kivikkoinen.
Päijätsalon ainoa tulentekopaikka sijaitsee Pyydysniemessä. Meillä oli makkarapaketti varmuuden vuoksi mukana, mutta ei omia polttopuita. Läheisessä polttopuuvarastossa oli kyllä runsaasti puuta, mutta ei yhtään valmista klapia. Puut olisi pitänyt siis sahata ja pilkkoa. En jaksanut tässä vaiheessa vaivautua, joten istahdimme vain nuotiopaikalle ja söimme eväsleivät ja pullat termoskahvin kanssa. Ajattelin, että voisin tehdä nuotion myöhemmin, kun olemme käyneet näkötornin luona.
Piipahdimme ennen näkötornille lähtöä Pyydysniemen kärjessä, josta avautuu komea näkymä Päijänteen suurimmalle selälle.
Kummeli opastaa veneilijöitä.
Tällaisessa kivikossakin on yllättävän paljon elämää. Mutta rankka elämä näkyy puidenkin ulkomuodossa.
Pyydysniemestä lähtee näkötornille puolen kilometrin mittainen polku. Tornille mennessä kuljetaan kutakuinkin koko matka ylämäkeen. Korkeuseroa tornin sijaintipaikalta Päijänteen pintaan on 86 metriä.
Syksyiset värit näkyivät komeasti varsinkin auringon valaisemissa lehtipuiden latvuksissa sinistä taivasta vasten. Erityisesti haavat hehkuivat kirkkaan keltaisina.
Hengästyttävän ja hikisen nousun jälkeen saavuimme lopulta näkötornin luokse. Päijätsalon näkötorni on rakennettu vuonna 1899, joten se on seissyt paikallaan jo kolmella vuosisadalla. Sotien aikana se on toiminut ilmavalvonta-asemana.
Torniin noustessa tuntui lievää huojuntaa, mutta ylhäällä alusta tuntui tukevalta, siitäkin huolimatta, että pamautin otsani ylimmän tasanteen reunaan viimeisiä portaita noustessani. Kannattaa siis olla varovainen, eikä kulkea lippa silmillä kuten minä. Keskivahva kallon jomotus haihtui kuitenkin mielestä nopeasti, kun pääsin katselemaan hulppeita maisemia Tehinselän suuntaan.
Tornin korkeus on puuston nykyiseen korkeuteen nähden hieman alimitoitettu, mutta upealta Päijänne kuitenkin näyttää hieman puun takaa katsottunakin.
Hieman linssin ja auringon tuomaa lisäkoristetta tuli tähän kuvaan. Selkäni takana olevia maisemia en juurikaan kuvannut, koska puusto peitti sillä puolella näkymän tehokkaasti.
Tuossa se paha paikka oli, johon pääni pamautin. Aukko on aika ahdas.
Näkötornin alapuolella ison selän puolella olevalta kalliolta avautuu myös hulppea näkymä Päijänteelle. Melkein jopa hulppeampi kuin tornista, koska tässä on vähemmän puita edessä.
Palasimme Pyydysniemeen samaa polkua kuin tulimmekin. Vatsa oli edelleen täynnä leivästä ja yllättävän isoksi osoittautuneesta korvapuustista, joten säästin itseni jälleen polttopuiden teolta. Tutkiskelimme infotauluja, joita paikalta löytyi. Yhdessä kerrottiin Pyydysniemen historiaa.
Lähdimme jatkamaan matkaa. Hienoja värejä oli nähtävissä tämänkin polun varrella, kunhan vain suuntasi katseensa välillä vähän ylemmäs.
Pyydysniemestä pohjoiseen lähtevä polku on nimetty Kivikkopoluksi. Ja melko kivikkoista maasto sillä kohtaa olikin. Joka puolella näkyi sammalen peittämiä kiviä. Polun kohdalla kivet olivat kuoriutuneet paljaiksi.
Viimeinen pätkä kuljetaan melko tavanomaisen näköisessä metsässä. Kansallispuistoon kuuluva alue onkin tässä vaiheessa jo jäänyt taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti