Blåvatnet

Huristelimme Leviltä Kilpisjärvelle hakemaan varaamamme huoneen avaimen Retkeilykeskuksen vastaanotosta. Jätimme yöpymiskamppeemme huoneeseen ja lähdimme sen jälkeen ajamaan Norjan puolelle kohteenamme Lyngenin niemimaalla sijaitseva Blåvatnet, ihmeellinen sininen järvi, josta kuulin ensimmäisen kerran vasta edellisellä viikolla ja innostuin siitä kovasti netistä löytyneiden kuvien ja tarinoiden perusteella. Olimme muutenkin aikeissa tehdä pikaisen reissun Norjan puolelle, mutta tarkempaa suunnitelmaa meillä ei ennen viime viikkoa ollut.

Ajomatkaa Kilpisjärveltä Blåvatnetille menevän polun lähtöpaikalle kertyi noin 150 km. Ajallisesti yli 2 tuntia. Siihen mahtui mm. kaunista vuonomaisemaa, vesiputouksia, jokia, lampaita, idyllisiä norjalaiskyliä ja hieman ahdistava yli kolmen kilometrin pituinen maantietunneli.

Blåvatnetin polku lähtee parkkipaikalta, joka on tien Fv312 varrella Sørlenangsbotnin perukoilla. Parkkipaikan ympäristö on tasaista telttailuun sopivaa maastoa, minkä olikin moni telttailija huomannut. Alueella on myös nuotiopaikkoja, pöytiä ja penkkejä sekä kemiallinen vessa. Kelpaa siis matkalaisen leiriytyä, mutta meidän osaltamme majoitus odotti Kilpisjärvellä.

Löydettyämme autolle sopivan pysäköintikolon, heitimme reput selkään ja lähdimme kävelemään Blåvatnetin suuntaan. Parkkipaikalla ei vielä näkynyt opasteita, mutta käveltyämme muutaman askeleen tieltä poispäin, vastaan tuli kyltti, joka vahvisti meidän olevan oikeilla jäljillä. Alkumatkasta reitti kulki helposti seurattavaa polkua pitkin, mutta melko pian maasto muuttui kivikoksi, jossa polusta ei enää ollut tietoakaan. Reitillä oli kuitenkin suhteellisen helppoa pysyä, sillä se oli merkitty maastoon yläosastaan punaiseksi maalatuilla kivillä. Blåvatnetin takana vuoren päällä oleva jäätikkö näkyi myös lähes koko matkan ajan näyttäen oikeaa suuntaa.

Reitille sattui muutama puron ylitys, joista yksi edellytti vedenpitävien kenkien puuttuessa hieman heikkokuntoisen sillan käyttöä ja muut kivillä hyppimistä. Kuivin jaloin kuitenkin selvisimme.

Kivikossa käveleminen lenkkikengillä alkoi tuntua jo parin kilometrin jälkeen jaloissa. Kannattaa siis käyttää jäykempipohjaisia kenkiä, jos tälle reitille lähtee. Sinänsä maasto on tasaista ja helppoa kulkea aivan loppuvaiheen louhikkoa lukuunottamatta.

Ennen sinistä järveä oli ylitettävä vähän järeämmistä kivistä koostunut esterata, mutta ei sekään mahdottomia ponnisteluja vaatinut. Piti vain olla tarkkana mihin astui.

Kivenjärkäleiden takaa paljastui kaunis sininen järvi, jonka näkeminen oli kyllä vaivan arvoinen. Taustamaisemana kohosi komea vuori ja sen huippujen välissä nökötti valtava jäämassa, joka ei kesän aikana ehdi sulaa. Se on siis käytännössä ikijäässä. Blåvatnetin vesi on pääasiassa peräisin tuon jäätikön sulamisvesistä.

Aikamme oli rajallinen, joten emme ryhtyneet uimasille, vaikka hieman mieli tekikin hikisen kävelymatkan jälkeen. Kädellä kokeillen vesi vaikutti sellaiselta, että pulahtaminen ei olisi aiheuttanut hypotermiaa. Ehdimme sentään syömään eväät ja ihailimme maisemia jonkin aikaa. Sitten olikin lähdettävä takaisin, jotta ehtisimme nukkua Kilpisjärvellä vielä kunnon yöunet.

Paluumatkalla reitin seuraaminen oli vähän hankalampaa, sillä punaisia merkkejä ei meinannut erottaa auringon paistaessa niiden takaa. Löysimme kuitenkin takaisin autolle ja lähdimme pikaisen vesitankkauksen jälkeen ajamaan kohti Kilpisjärveä.