Mustanvuoren ulkoilualue

Lievestuoreen Koivusuolle muodostui vuosien 1935-1967 aikana haiseva ja ruma Lipeälampi Haarlan selluloosatehtaan sinne laskemista keittolipeän jätevesistä. Osa jätevesistä valui edelleen Myrkkyojaa pitkin Leppäveden Metsolahteen ja Koivujärvenojaa myöten Koivujärveen kuluttaen niistä happea ja aiheuttaen niissä kalakuolemia ja vesieliöiden vähyyttä. Lipeälampea kunnostettiin 1980-luvulta lähtien yli 20 vuoden ajan. Välillä se pumpattiin jo tyhjäksi, mutta valumavedet täyttivät sitä uudelleen ja ongelmat jatkuivat. Vasta 2000-luvun alussa lammikko saatiin pysymään kuivana ja estettyä jätevesien valuminen sen ulkopuolelle. Saastuneen alueen ympäristöön rakennettiin kilometreittäin salaojia. Maa-aines peitettiin suodatinkankaalla ja sen päälle kasattiin puhdasta maata.

Nykyisin Lipeälampi on puuton aukio. Puiden ei anneta kasvaa, jotta niiden juuret eivät rikkoisi saastuneen maan päällä olevia suojakerroksia. Aukion ympäri kiertää 3 kilometrin pituinen ulkoilulenkki. Lammen toiselta puolelta reitti jatkuu edelleen Mustavuoreen. Lipeälammen ja Mustavuoren reitistöä kutsutaan nykyisin Mustanvuoren ulkoilualueeksi.

Talvisin reitit ovat hiihtäjien käytössä ja muina aikoina niillä pääsevät liikkumaan muut lihasvoimin ulkoilijat. Moottoriajoneuvoilla ei ole reiteille asiaa, vaikka ne ovatkin leveitä ja kovapohjaisia kuin autotiet. Alueella on neljä merkittyä lenkkiä, jotka ovat 3 km, 5 km, 7 km ja 9 km pituiset. Kaksi lyhintä reittiä on valaistu.

  

Alunperin ajattelimme kiertää 5 km:n lenkin, mutta ruokahalu kasvoi syödessä ja päädyimmekin lopulta kävelemään 9 km. Mustavuoren laavu ja kota sijaitsevat pisimmän lenkin varrella, mikä houkutteli jatkamaan risteyspaikassa, jossa piti valita lähdetäänkö takaisin parkkiapaikalle, vai jatketaanko pidemmille lenkeille.

"Polku" on todella leveä ja jalkaisin helppokulkuinen. Koko reitistöllä on ainoastaan muutama jyrkempi nousu ja lasku, jotka voivat tuottaa ongelmia, mikäli raajojen toiminnassa on jotain ongelmia. Talviaikaan hiihtäjillä voi olla vauhdikkaita tilanteita samoissa paikoissa.

Heti Lipeälammen "vastarannalla" on mahdollisuus pitää taukoa ja vaikkapa paistaa makkarat Koivusuon kodalla. Lähellä sijaitseva kota onkin oivallinen retkikohde pienten lasten kanssa kulkijoille. Kodan kautta kulkeva kolmen kilometrin lenkki on tasainen ja sulan maan aikaan varmasti lastenrattaiden kanssa kuljettavissa. Talvella kodalle pääsee ilmeisesti oikaisemaan Lipeälammen poikki.

Otin kodasta vain nämä pari kuvaa ja jatkoimme sitten matkaa. Kodassa näkyi olevan mukavan tunnelmallinen valaistus.

  

Koivusuon kodan jälkeen tulee pian vastaan risteys, josta voi kääntyä pidemmille reiteille kohti Mustavuorta. Suunnan vaihduttua alkaa myös nousu. Jos nousun aikana malttaa välillä katsoa taakseen, niin voi nähdä kivasti Lipeälammen yli hyvinkin kauas.

Kokonaisuudessaan kiertämämme reitti oli maisemallisesti ehkä hieman tylsä. Se on talousmetsää, joka on monin paikoin hakattu aukoksi. Ruskan värit sentään koristivat kivasti näitä aukkoja.

Varsinaisesta luontoretkeilystähän tällä alueella ei olekaan kyse, vaan paremminkin kuntoilusta luonnossa. Reitin varrella onkin erilaisia rastipisteitä, joissa voi suorittaa liikunnallisia tehtäviä. Myös tällaisia telineitä löytyy paristakin paikasta.

Eripituiset reitit on merkitty hyvin ja kuljettu matkakin kerrotaan selkeästi tauluissa.

Leveää ja tasaista baanaa kulkiessa matka tuntui taittuvan ripeästi.

 

Kohta oltiinkin jo Mustavuoren kodan ja laavun luona.

Tässäkin kodassa on kotakeittiö ja istumapaikkoja riittää vähän isommallekin porukalle.

Huussi ja puuvarasto löytyvät kodan vierestä.

Kodan takana on laavu, joka on nimetty Pekan laavuksi. Istahdimme hetkeksi laavulle syömään eväsleipämme.

Laavulta on ehkä joskus näkynyt hyvinkin Lievestuoreenjärvelle, mutta tällä hetkellä puustoa on liikaa. Hieman sieltä puiden välistä kuitenkin vettä pilkistää, jos oikein tarkkaan katsoo.

Loppumatkakin sujui varsin vauhdikkaasti, vaikka hieman hikistä nousua ja jarruttelua vaativaa laskua siinä olikin. Kyllähän täällä ihan mielikseen kävelee, eikä näissä maisemissakaan loppujen lopuksi mitään vikaa ole.

Vaihtelua on mukavasti, eikä ainakaan tarvitse pelätä juurakoihin ja kiviin kompastumista niin kuin pienemmillä poluilla.