Parkkipaikka ja sinne johtava tie olivat todella liukkaan jään peitossa ja jään päällä oli juuri sen verran jalan ja jään välissä liukuvaa lunta, että nastakenkien nastoistakaan ei ollut sanottavaa hyötyä. Samaa liukkautta riitti melkein koko reitin Hitonhaudalle asti.
Aivan parkkipaikan vieressä on Harisen laavu, jonka kävimme pikaisesti tutkimassa ennen kuin jatkoimme matkaa. Laavun ohi jatkuu periaatteessa ajokelpoinen tie aivan Hitonhaudan viereen asti, mutta jossakin vaiheessa tuli vastaan ajokielto. Noin 1,5 kilometrin kävelyn jälkeen tien reunassa on kyltti, joka neuvoo poikkeamaan tieltä Hitonhaudalle johtavalle polulle. Polkua ei tarvitse kovin pitkään kävellä, kun ollaankin jo haudan suulla.
Heti Hitonhaudan sisäpuolelle mennessä oli puita sikin sokin ja hieman hankalaa kulkea. Jatko ei ollut juurikaan helpompaa, sillä keskialue oli veden vallassa ja vain osittain jäässä. Piti siis kulkea aivan reunaa pitkin.
Nopeasti haudan reunat nousivat korkeiksi seinämiksi. Parhaimmillaan niillä lienee korkeutta parikymmentä metriä. Leveyttä rotkolla on 30-40 metriä.